Liiga solmi jättimäisen sopimuksen!
Jääkiekon SM-liiga Oy ja Veikkaus jatkavat pitkäkestoista yhteistyötään. Osapuolet ovat solmineet viisivuotisen jatkosopimuksen, joka alkaa kaudesta 2026-27 kattaen kauden 2030-31 loppuun asti.
Liiga on tehnyt Veikkauksen kanssa yhteistyötä jo pitkään. Jo 1980-luvulla Veikkaus teki tiettyjen seurojen kanssa yhteistyötä. Vuonna 1994 sarjassa otettiin käyttöön Veikkauksen vedonlyönnin kultaiset kypärät.
Uuden sopimuksen puitteissa Liiga-seuroilla on tulevaisuudessa mahdollisuus tehdä myös omia paikallisia sopimuksia rahapelitoimijoiden kanssa.
Uusi sopimus on suuruusluokaltaan ja painoarvoltaan historiallinen. Liiga ja Veikkaus siirtyvät sen puitteissa kohti rahapelijärjestelmän uudistusta vuonna 2027. Sopimus on tärkeä myös Liigan sarjamalliuudistusta silmällä pitäen.
– Olemme todella tyytyväisiä, että Veikkaus jatkaa Liigan pääyhteistyökumppanina monivuotisella sopimuksella. Sekä Liiga että Veikkaus elävät muutoksen aikaa, ja yhdessä voimme tukea toistemme menestystä myös tulevaisuudessa, Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen sanoo tiedotteessa.
– Olemme Liigassa uuden aikakauden edessä, ja pitkä yhteistyösopimus Veikkauksen kanssa on erinomainen osoitus kasvavasta kiinnostuksesta Liigaa kohtaan. Suomen rahapelimarkkinan uudistuessa Liiga haluaa toimia yhdessä Veikkauksen kanssa esimerkkinä molempia osapuolia hyödyttävästä, monipuolisesta ja mieleenpainuvasta yhteistyöstä, Pulkkinen jatkaa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Jani Mäkelä otti kantaa Veli-Matti Savinaisen ratkaisuun: ”Yksi mies löytyi”