IL: Tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
Hyökkääjä Saku Mäenalanen jatkaa uraansa Sveitsissä myös ensi kaudella.
Iltalehden saaman tiedon mukaan Mäenalanen on solminut jatkosopimuksen NL-seura SCL Tigersin kanssa.
Mäenalanen, 31, edustaa parhaillaan kolmatta kauttaan Tigersia. Hän on viimeistellyt tällä kaudella 25 otteluun tehopisteet 4+12=16.
Mäenalanen on nähty Leijonissa neljä kertaa MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa. Hän on voittanut olympiakultaa sekä maailmanmestaruuden vuonna 2022. Mäenalanen valittiin mukaan myös joulukuussa Sveitsissä pelattavaan EHT-turnaukseen.
Urallaan Mäenalanen on pelannut NHL:ssä kaksi kautta, joista toisen Carolina Hurricanesissa ja toisen Winnipeg Jetsissä. Hän edusti myös kahden kauden ajan Jokereita KHL:ssä. Liigassa Mäenalanen on voittanut kolme Suomen mestaruutta Kärpissä.
LUE MYÖS
- Raiskauskohussa ollut entinen NHL-kärkivaraus: uusi joukkue selvillä
- IL: Tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- SK: Ässät vahvisti rivejään – haaviin yli 500 Liiga-ottelun kapteeni
- Ville Peltosen valmennustiimiin uusi suomalaisnimi – tuttu HIFK-vuosilta
- Pelicansin uusi vahvistus: viikkojen sairausloma edessä
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus: NHL kutsuu!
- Musertava uutinen: 1200 NHL-pelin konkari sairastaa haimasyöpää
- Jukurien hyökkääjälle karu takaisku – edessä jälleen pitkä poissaolo
- Mikko Rantanen laittoi luksuslukaalinsa myyntiin – hurja hintalappu
- Lassi Thomson: yllätyssiirto vireillä!
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Jokerit: iso uutinen!
- HIFK-kaksikko loukkaantui – ulkona kokoonpanosta
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”