Näkökulma: HIFK:sta on tullut surkeiden sopimusten loppusijoituspaikka

HIFK:n alkukausi on mennyt ymmärrettävästi täysin pieleen. Joukkue kärsii lukemattomista loukkaantumisista, eikä päävalmentaja Olli Jokisella ole ollut työssään mitään jatkuvuutta tai riittävää henkilöstöä toisenlaisen tuloksen saamiseksi.
Loukkaantumisten piikkiin ei kuitenkaan kaikkea voida laittaa. Jo vuosien ajan HIFK:ta on suorastaan nöyryytetty siirtomarkkinoilla.
Tästä nöyryytyksestä viimeisin esimerkki on maalivahtihankinta Hugo Alnefelt. SHL-seura HV71 ei antanut entiselle superlupaukselle tällä kaudella ainuttakaan sarjapeliä ja oli jopa valmis pidättämään suuren osan Alnefeltin massiivisesta palkasta vain päästäkseen tästä eroon. Ainut tarpeeksi hölmö seura Alnefeltin ottaakseen oli Helsingin IFK.
Alnefelt pelasi keskiviikkona ensimmäisen sarjapelinsä. Torjuntaprosentti oli karmaiseva 68,8. Toki puolustus ansaitsee osan syytöksistä, ja Alnefelt oli ollut pitkään pelaamatta. Toisaalta taas ruotsalaisvahti ei ole pelannut ammattilaisurallaan ainuttakaan aidosti vakuuttavaa kautta, eikä sellaista todennäköisesti ole nytkään luvassa.
HIFK:n historia siirtomarkkinoiden jätteiden käsittelyasemana ja huonojen sopimusten loppusijoituspaikkana on kuitenkin pidempi. Käydään läpi muutama esimerkki viime vuosilta.
Oliver Larsen siirtyi keväällä 2025 Helsinkiin KalPasta. Tuleva mestarijoukkue KalPa siis vahvisti joukkuettaan luopumalla kovia tehoja tehneestä tanskalaispuolustajasta ja myi tämän HIFK:lle, joka ei osannut arvata, millaisen pommin oli tullut hankkineeksi. Tällä kaudella Larsen on ollut HIFK:n puolustuksen virhealttein pelaaja. 15 pelissä hän on kerännyt tehot 0+2 ja hänen tehotilastonsa on -12.
Marraskuussa 2023 Tappara päätti luopua Otto Sompista kesken viime kauden ja kaupata sentterin HIFK:n riveihin, vaikka Somppi oli voittanut kirvesrinnoissa yhden mestaruudenkin. Yllätys, yllätys, Sompista ei ole ollut tekemään tehoja HIFK-paidassa. Hän on pelannut seurassa yhteensä 31 matsia ja kerännyt pisteet 3+5=8.
Petrus Palmu puolestaan siirtyi HIFK-paitaan TPS:stä tammikuussa 2025. Palmu on esiintynyt kelvollisesti, mutta ei missään nimessä odotusten mukaisesti. Viime keväänä hän oli runkosarjassa vahvassa vedossa, mutta katosi pudotuspeleissä. Tälläkään kaudella Palmu ei ole kyennyt tähtipelaajana nousemaan esiin, vaan on jatkanut varjojen mailla.
Miika Roine siirtyi Helsinkiin helmikuussa 2025. Hän oli Pelicansin kapteeni, erinomainen alivoimasoturi ja kiekollisesti myös kelpopelaaja. Roine pelasi HIFK:ssa yhdeksän runkosarjaottelua ja kaksi pudotuspeliottelua ilman tehopisteitä. Tällä kaudella hän kiekkoilee Puolan pääsarjassa.
Esimerkkejä kauempaa historiasta olisi enemmänkin. HIFK on jo pidemmän aikaa ollut se seura, kenelle on ensimmäisenä kannattanut soittaa, jos jokin omista kalliista pelaajista on alisuorittanut. Helsingin kiinnostukseen on voinut aina luottaa.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leijonat-hyökkääjä jatkaa uraansa neljän vuoden tauon jälkeen – siirtyy II-divisioonaan!
- Kisa: osallistu arvontaan ja voit voittaa itsellesi NHL26-pelin!
- IS: Jokereita uhkaa mojova rangaistus
- Näkökulma: HIFK:sta on tullut surkeiden sopimusten loppusijoituspaikka
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Olli Jokinen latasi suoraa tekstiä: ”Kaikkien tässä täytyy peiliin katsoa”
- HIFK:n uuden värväyksen Liiga-ura sai karmean startin
- HIFK jäädyttää seuralegendan pelinumeron
- Tuomariratkaisu Pelicansin ottelussa sai Antero Mertarannan tyrmistymään MTV:llä: ”Nyt täytyy sanoa, että…”
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Joakim Kemell passitettiin AHL:ään – faneilta täystyrmäys: ”Olen kyllästynyt tähän”
- IL: Useat seurat kiinnostuneita suomalaisvalmentajasta – mukana useampi Liiga-joukkue