KalPa tiedottaa tehneensä kaksivuotiset jatkosopimukset Juuso Mäenpään sekä Jaakko Rissasen kanssa. Molempien sopimukset kattavat vuoteen 2028 saakka. Mäenpään sopimus sisältää ulkomaan option jälkimmäisen kauden osalta.

Mäenpää, 23, on pelannut koko Liiga-uransa KalPassa. Hän on viimeistellyt tällä kaudella seitsemään otteluun tehot 1+6. KalPassa mestaruuden viime kaudella voittanut Mäenpää on tehnyt parhaalla kaudellaan 49 tehopistettä. Viime keväänä Mäenpää valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Rissanen, 35, nimettiin täksi kaudeksi KalPan kapteeniksi. Hän on tehnyt alkukauden kuuteen otteluun pisteet 4+5. Rissanen on KalPan oma kasvatti ja hän debytoi seurassa jo kaudella 2009-10. Rissasella on takana uransa tehokkain Liiga-kausi, kun mestaruuteen päättyneellä kaudella syntyi 56 tehopistettä.

– Nämä jatkosopimukset ovat todella merkittäviä koko seurahistoriassamme. Haluamme samalla viestiä koko yhteisöllemme, että tulemme tavoittelemaan menestystä jatkossakin – omalla tavallamme. Seura on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta ja olemme nyt siinä tilanteessa, että pystymme kiinnittämään tänne kaksi tähtistatuksen-pelaajaa pidemmillä sopimuksilla, kertoo KalPan urheilujohtaja Anssi Laine seuran tiedotteessa.

LUE MYÖS