Kaleva: NHL:ssä hyllytetty Emil Pieniniemi kiistää katoamisväitteet – ”Ei pidä paikkaansa”
Pittsburgh Penguinsin hyllyttämä Emil Pieniniemi, 20, on nyt kommentoinut viime päivinä jääkiekkopiirejä kuohuttanutta päätöstään olla noudattamatta organisaation ratkaisua passittaa puolustaja ”farmin farmina” tunnettuun ECHL-sarjaan.
Ouluun palannut Pieniniemi kiistää Kalevan haastattelussa tehneensä seuralleen katoamistempun.
– Se ei pidä paikkaansa. Olin pari viikkoa hotellissa Wilkes-Barressa ja odottelin, että saisimme asiat etenemään. Seura maksoi majoitukseni ja heillä oli myös tieto, kun kerroin, että lähden Suomeen, Pieniniemi avasi tilannettaan.
Pieniniemi taustajoukkoineen näkee pelaamisen Liigassa olevan nuorukaisen kehityksen kannalta ECHL:ssä pelaamista parempi vaihtoehto.
– Olihan se tavallaan shokki. Oma tavoite kuitenkin oli, että pelaisin AHL:ssä ja olin tehnyt harjoitusleirillä parhaani. Koen myös, että pystyisin hyvin pelaamaan AHL:ää, mutta kilpailu on siellä kovaa, Pieniniemi lisää.
Itse emoseura-Penguinsiä kohtaan puolustajalla ei ole pahaa verta.
– Seura on aina pitänyt minusta hyvää huolta. Kuten sanoin aiemmin, yhteistä säveltä ei ole vielä löytynyt. Olen luottavainen, että asiat ratkeavat ja pääsen mahdollisimman pian pelaamaan, Oulussa parhaillaan harjoitteleva puolustaja paaluttaa.
Pieniniemi on Penguinsin 3. kierroksen varaus kesältä 2023. Viime kaudeksi Kärpistä Pohjois-Amerikkaan siirtyneellä puolustajalla on allaan tehokas kausi junioriliiga OHL:ssä, jossa tämä pelasi viime kaudella 60 runkosarjaottelua tehoin 10+50=60.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia