Jättipommi! Doug Shedden Liiga-seuran päävalmentajaksi
Vaasan Sport tiedottaa palkkaaneensa legendaarisen Doug Sheddenin seuran uudeksi päävalmentajaksi. Vaasalaisten nykyinen päävalmentaja Juuso Hahl on samalla vapautettu tehtävistään.
Sportin kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle. Vaasalaisseura on tällä hetkellä sarjataulukon 13. sijalla.
– Halusimme reagoida tilanteeseen päättäväisesti. Kaiken muun toimintamme kehittymisen myötä urheilulliset tavoitteemme ovat korkealla, ja Doug on yksi Euroopan arvostetuimmista valmentajista. Olemme erittäin tyytyväisiä hänen saamisestaan Vaasaan. Kansainvälisesti meritoitunut valmentaja tuo oman mausteensa koko organisaation arkeen, Vaasan Sportin toimitusjohtaja Jonne Kemppainen sano tiedotteessa.
– Hänen kokemuksensa, valmennusfilosofiansa ja intohimonsa peliä kohtaan sopivat täydellisesti siihen, mitä nyt tarvitsemme. Uskomme vahvasti, että Dougin johdolla saamme joukkueesta esiin sen parhaat puolet ja nousemme kohti tavoitteitamme, Kemppainen jatkaa.
Shedden on suomalaisille ennestään tuttu mies Leijonista, Jokereista ja HIFK:sta. Edellisellä kahdella kaudella valmentajakonkari on valmentanut saksalaista Iserlohn Roostersia. Häneltä löytyy kokemusta myös mm. Sveitsistä, Slovakiasta ja Kanadan maajoukkueesta.
– Mahdollisuus palata Suomeen tässä vaiheessa uraani on minulle korvaamaton. Olen aina rakastanut aikaani Suomessa maajoukkueen, Jokerien ja HIFK:n kanssa, ja odotan innolla mahtavaa yhteistyötä Vaasan Sportin, fanien, yhteistyökumppaneiden ja koko kaupungin kanssa. Tavoitteemme on kirkas: nostamme Sportin taistelemaan pudotuspeleihin ja näyttäydymme taistelevana joukkueena, joka saa fanit ylpeiksi joka ilta, Shedden kertoo.
Sportin mukaan Sheddenin sopimus kattaa loppukauden. Valmentajalegenda aloittaa tehtävässään työluvan ja käytännön asioiden järjestyttyä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
