Ruotsalainen NHL-tähti avautuu: kihlattu kävi kesällä lähellä kuolemaa
Buffalo Sabresin Rasmus Dahlin on julkaissut seuransa sivuilla avoimen kirjeen faneille yhdessä kihlattunsa Carolinan kanssa. Kirjoituksessaan Dahlin kertoo, millaisen tragedian pariskunta koki kesällä.
– Kun olimme lomalla Ranskassa alkukesästä, Carolina oli sairaana muutaman päivän, mikä nopeasti muuttui hänen kokemaansa vakavaan sydänvikaan. Onneksi hän sai elvytystä useaan otteeseen ja jopa useamman tunnin kerrallaan, mikä lopulta pelasti hänen henkensä. Ilman henkeä pelastavaa elvytystä, lopputulos olisi ollut mahdotonta kuvitella. Pahinta skenaariota on mahdoton ajatella, kirjeessä kerrotaan.
– Hänet siirrettiin sairaalaan, jossa hän oli hengityskoneessa viikkojen ajan, ennen kuin hän sai sydänsiirteen ollessaan yhä Ranskassa.
Kirjeessään Dahlin ja hänen kihlattunsa Carolina haluavat kiittää osaavaa hoitohenkilökuntaa sekä kaikkia heitä vaikeissa olosuhteissa tukeneita ihmisiä. Pariskunta myös muistuttaa, kuinka tärkeitä elvytystaidot ovat.
– Tämä on taatusti ollut haastavin jakso elämässämme, mutta olemme oppineet siitä todella paljon. Jatkamme kasvamistamme näiden kokemusten johdosta ja olemme todella kiitollisia kaikesta rakkaudesta ja tuesta, jota olemme saaneet. Olemme monella tavalla siunattuja ja ymmärrämme, kuinka onnekkaita olemme.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijona: lähtöpassit NHL:ssä!
- Hurja paljastus: Rangersilta tyly ilmoitus Artemi Panarinille
- NHL:ssä vaihtokauppa: Anaheim Ducks hankki lisää ilkeyttä hyökkäykseensä
- NHL:ssä kuhisee! Kaupataanko Ruotsin olympiapuolustaja viimein?
- Kumpi vetää pidemmän korren? MTV: Jokerit ja HIFK kilpailevat samasta vahvistuksesta
- IL: Kimmo Kuhta sai töitä Liigasta!
- MTV: Tämä on Lukon loukkaantuneen maalitykin tilanne
- JYP lainasi hyökkääjänsä toiseen Liiga-seuraan
- Tre Kronorin karmea loukkaantumissuma syvenee – NHL-supertähti sivuun
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!
- Liiga-provot: HIFK on sarjan suurin huijari
- SS: Tapparan huippulupaus siirtyy kilpailijan leiriin!
- KalPalle kaksi huippuvahvistusta
- Jokerit-tähti ilmiliekeissä: rikkoutuuko kaikkien aikojen Mestis-ennätys?
- Urheilucast: Tappara valmistelee järisyttävää sopimustarjousta Liigan pistehirmulle
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- HIFK:n tähtihyökkääjä: pitkä pelikielto
- Missä ura jatkuu? Liigan maalipörssin voittaja vapaille markkinoille
- Lähde: Suomalaistaiturin perässä useat huippuseurat: ”Houkutteleva pelaaja”
- Yllätyshankinta: Suomalaisvahti siirtyy Pohjois-Amerikasta Liigaan!