Kultaleijona ja ex-seura oikeudessa – likaiset yksityiskohdat julki
Kaksi MM-kultaa sekä olympiakullan Leijonien paidassa voittanut Jussi Olkinuora etsii parhaillaan uutta työnantajaa.
Viime kaudella DEL-seura Löwen Frankfurtia edustanut 34-vuotias maalivahti oli valmistautunut pelaamaan Saksassa myös sopimuksensa toisen kauden. Toisin kuitenkin kävi DEL-seuran haluttua eroon suomalaisesta.
Kiistaa käsiteltiin lopulta oikeudessa asti.
– Yleensä seura tarjoaa sopimuksen ulosostoa sovinnollisissa merkeissä. Tämä joukkue ei. Sen sijaan he yrittivät saada minut ulos sopimuksesta käyttämällä tekaistua lääkärintodistusta, Olkinuora kertoo Instagramissa.
Seuran ”lääkärinlausunto” todettiin oikeudessa mitättömäksi, ja huhtikuussa alkanut vyyhti päättyi Olkinuoran hyväksi elokuussa.
– Olen pelannut monissa joukkueissa ja liigoissa ja luulin nähneeni kaiken. Silti mikään ei ole lähelläkään sitä, mitä tämä seura yritti tehdä, maalivahti jatkaa ja vinkkaa etsivänsä parhaillaan uutta seuraa vapaana agenttina.
Olkinuora pelasi viime kaudella DEL:ssä 25 ottelua torjuntaprosentilla 89,8. Leijonien maalilla konkari on nähty viimeksi kevään 2023 MM-kisoissa.
Olkinuora on pelannut urallaan myös KHL:ssä, Suomen, Sveitsin ja Ruotsin pääsarjoissa sekä Pohjois-Amerikan yliopistoliigassa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Yllättävä kuvio – Lukon ulkomaalaisvahvistus lähellä uutta seuraa
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa