MTV julkisti Liiga-tiiminsä: kaksi huippunimeä mukaan!
MTV julkisti perjantaina alkavan kauden Liiga-tiiminsä. Mukaan uusina asiantuntijoina liittyvät uransa hiljattain lopettaneet Jesse Joensuu ja Juhamatti Aaltonen.
Ässät-legenda Joensuu nähdään ensimmäistä kertaa asiantuntijaroolissa. Kovaotteinen hyökkääjä pelasi urallaan maailman useissa huippusarjoissa, kuten NHL:ssä ja KHL:ssä. Hän voitti Leijonien mukana MM-kultaa keväällä 2011.
Viime kevään MM-kisoissa asiantuntijana debytoinut Aaltonen hyppää tällä kertaa myös Liiga-studioon. Viime kaudella Jokereissa Mestiksen mestaruuden voittanut Aaltonen ripusti luistimet naulaan kesän aikana. Aaltonen on voittanut kolme Suomen mestaruutta Kärpissä ja MM-kultaa keväällä 2011.
Lisäksi paluun Liiga-asiantuntijaksi tekee Kärpistä ja Leijonista tuttu kiekkolegenda Lasse Kukkonen. Asiantuntijoina jatkavat Antti-Jussi Niemi, Ari Vallin, Karri Kivi, Pekka Saravo ja Siim Liivik. Studiolähetyksiä juontavat Suvi Puukangas, Teemu Niikko ja Jukka Lohva.
– Viime kausi osoitti upealla tavalla, millaisen huuman Liiga-kiekko ja laadukkaat lähetykset pystyvät yhdessä nostattamaan niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. MTV:n lähetykset tavoittivat yli 4,1 miljoonaa suomalaista, ja samaan aikaan yleisökeskiarvo kasvoi myös halleissa. Liiga on ilmiö, joka ei pelkästään kiinnosta, vaan myös kasvaa. Tuottamalla kierroksesta toiseen viihdyttäviä ja monipuolisia lähetyksiä, MTV:n tiimillä on tässä iso rooli myös alkavalla kaudella, MTV:n jääkiekkosarjojen vastaava tuottaja Kalle Takala sanoo tiedotteessa.
Liigan runkosarja alkaa tiistaina 9. syyskuuta. MTV näyttää kaikki ottelut suorana kotikatsomoihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- Olli Määttä hurjassa iskussa NHL-siirron jälkeen! Taas tuli tulosta
- Saku Koivun 31 vuotta vanha Liiga-ennätys romukoppaan
- Liigan päätöskierroksella jättipanokset – nämä sijat ratkaistaan tiistaina
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Jani Mäkelä otti kantaa Veli-Matti Savinaisen ratkaisuun: ”Yksi mies löytyi”
