Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen

Ilves ei ole tyytyväinen viimeisimmässä otteluissaan nähtyyn yksittäisten fanien häriökäyttäytymiseen. Tunteet kuuluvat urheiluun, mutta tupsukorvat ovat julkaisseet kotisivuillaan puheenvuoron paimentaakseen kannattajiaan hyväksyttävästä kiekkoetiketistä.
– Viimeaikaisten ottelutapahtumien osalta on tietoomme kuitenkin tullut tapauksia, joissa yksittäisten kannattajien toiminta on sisältänyt loukkaavaa, väkivaltaan viittaavaa ja epäasiallista kielenkäyttöä, sekä vaaratilanteisiin johtanutta toimintaa. Tällainen toiminta on täysin Ilveksen arvojen vastaista, eikä sitä voida hyväksyä ottelutapahtumissa tai niiden ulkopuolella, Ilveksen tiedotteessa kuvaillaan.
Samalla Ilves muistuttaa, miten kiekkotapahtumissa tulisi käyttäytyä ja millaista törttöilyä ei suvaita.
– Ottelukävijöiden turvallisuuden tunnetta tulee kunnioittaa. Väkivaltainen käytös, väkivallalla uhkailu, sopimaton kielenkäyttö, esineiden heittely tai muu vaarallinen toiminta eivät kuulu ottelutapahtumiin. Jokaisella on oikeus nauttia pelistä rauhassa ja turvallisesti, Ilves muistuttaa.
– Kaikenlainen syrjintä ja häirintä, liittyen esimerkiksi etnisyyteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muihin henkilökohtaisiin asioihin on ehdottomasti kiellettyä, ovat kyseessä sitten katsojat, joukkueen jäsenet, tuomarit tai tapahtumahenkilökunta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- MM-kisojen otteluohjelma julkistettiin – näin Leijonat pelaa
- Milan Lucic yrittää paluuta NHL:ään – tässä uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin