TPS-hyökkääjä lähtee Liigasta – siirtyy ulkomaille todelliseen suomalaissävytteiseen joukkueeseen
Suomalaishyökkääjä Henri Knuutinen, 27, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan ulkomaille.
Puolan hallitseva mestari GKS Tychy on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen Knuutisen kanssa.
Tychyn riveissä pelaa valtava joukko suomalaisia. Seuraa edustavat ensi kaudella myös puolustajat Valtteri Kakkonen, Olli Kaskinen, Olli-Petteri Viinikainen ja Juuso Walli sekä hyökkääjät Rasmus Heljanko, Hannu Kuru, Matias Lehtonen ja Joona Monto. Heidän lisäkseen hyökkääjä Mark Viitasella on Viron ja Suomen kaksoiskansalaisuus. Joukkueen päävalmentajana toimii puolestaan Pekka Tirkkonen.
Viime kauden Knuutinen aloitti Mestiksessä IPK:ssa, jossa hän pelasi seitsemän ottelua pistein 3+5. Hän siirtyi lokakuussa TPS:ään ensin vuokralle ja sen jälkeen koko loppukaudeksi. Knuutinen pelasi TPS:ssä 46 runkosarjaottelua pistein 3+4 sekä viisi pudotuspeliä tehoin 0+3.
Ennen viime kautta Knuutinen oli edustanut Liigassa aiemmin KalPaa. Knuutinen on pelannut Liiga-urallaan 164 runkosarjaottelua (8+17=25) sekä 11 pudotuspeliä (0+3).
Knuutinen voitti IPK:ssa Mestiksen mestaruuden vuonna 2024.
LUE MYÖS
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä