TPS kävi kilpailijan leirissä ryöstöretkellä – haaviin myös SHL-mestari

TPS on vahvistanut ensi kauden joukkuettaan puolustaja Arttu Tuhkalalla ja hyökkääjä Niklas Ylitalolla.
19-vuotias Tuhkala on tehnyt turkulaisten kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Nuorten Leijonien puolustaja edusti päättyneellä kaudella SHL-mestari Luleå HF:ää.
Tuhkala pelasi SHL:n runkosarjassa 21 ottelua pistein 0+1. Lupaavalle puolustajalle kertyi otteluita myös Luleån juniorijoukkueessa ja HockeyAllsvenskanissa.
– Arttu on pelivalmis puolustaja, jolla on hyvä ote kiekolliseen peliin ja rohkeutta tehdä ratkaisuja. Hän tulee meille hyvällä asenteella ja tavoittelee selvästi seuraavaa askelta urallaan – haluaa isompaa roolia ja vastuuta. Meille hän tuo kiekollista tukea puolustukseen, TPS:n päävalmentaja Toni Söderholm sanoo.
25-vuotias Ylitalo saapuu TPS:ään runkosarjavoittaja Rauman Lukosta. Oikealta ampuva hyökkääjä summasi tällä kaudella kettupaidassa 16 ottelussa tehot 0+2. Ylitalo pelasi myös lainalla kolme ottelua Sportissa tehoin 2+2.
– Niklas on erittäin liikkuva ja työteliäs pelaaja – kova työmies. Hän on pelannut Liigassa vähän pienemmässä roolissa hyvää jääkiekkoa ja varmasti hakee isompaa steppiä täällä. Kyseessä on ahkera ja urheilullinen pelaaja. Hän on myös hyvä erikoistilanne- ja alivoimapelaaja, jolta löytyy potentiaalia varmasti myös tuloksentekoon seuraavien vuosien aikana, valmentaja Matti Tiilikainen kommentoi uutta hankintaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jokerit hankki suomalaispuolustajan Pohjois-Amerikasta
- Tappara teki jykevän pelaajahankinnan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen