Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!

Sveitsin NL-seura HC Lugano tiedottaa purkaneensa kanadalaishyökkääjä Michael Jolyn sopimuksen.
Joly, 30, pelasi Luganossa kahden kauden ajan. Hänen sopimuksensa olisi ollut voimassa vielä ensi kauden, minkä lisäksi siinä olisi ollut optio myös kaudesta 2026-27.
– Analysoituani nykyistä kokoonpanoa olen tullut siihen tulokseen, että joukkue tarvitsee sellaisen palasen, jolla on erilaisia ominaisuuksia kuin Michael Jolylla. Uuden kulttuurin rakentamiseksi roolini vaatii minua myös tekemään vaikeita päätöksiä, kuten tämän. Minulla on suuri kunnioitus Michaelin hyökkäysominaisuuksia ja hänen persoonaansa kohtaan ja toivotan hänelle kaikkea hyvää urallaan, Luganon toimitusjohtaja Janick Steinmann kommentoi Luganon tiedotteessa.
Joly pelasi Luganossa kahden kauden aikana kaikkiaan 87 ottelua tehopistein 32+48=80.
Ennen Sveitsiin siirtymistään Joly edusti HPK:ta kahden kauden ajan. Hän voitti Liigan pistepörssin kaudella 2022-23 iskettyään 60 otteluun huipputehot 25+39=64. Samalla kaudella Joly palkittiin Liigan parhaana pelaajana.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Tappara-kolossi hakee NHL-sopimusta
- Yli 700 NHL-ottelun konkari solmi uuden sopimuksen – siirtyy Eurooppaan
- Lähde: Nämä NHL-seurat kiinnostuneet olympialaisiin valitusta sentteristä – suomalaislupaus mukana spekulaatioissa
- NHL:ltä iso päätös: vapaille markkinoille viisi uutta pelaajaa!
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa