MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
Leijonat voitti perjantaina MM-kisojen avausottelun Itävaltaa vastaan tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 2-1.
Itävalta oli lähellä tasoittaa ottelun, kun pelikellossa oli jäljellä reilut viisi minuuttia. Suomi kuitenkin haastoi osuman, minkä jälkeen se hylättiin maalivahdin häirintänä. Ottelun jälkeen tuomio raivostutti Itävallan joukkueen keskuudessa.
– Vittu mikä vitsi, Dominic Zwerger huusi hallin uumenissa Aftonbladetin mukaan.
– En usko, että tein mitään sellaista, mikä olisi estänyt häntä torjumasta. En myöskään usko, että olin maalivahdin alueella. Mutta päätös oli heidän (tuomareiden), emmekä voi sitä muuttaa, Zwerger jatkoi.
Keskustelua ottelun aikana ja sen jälkeen herättivät myös toisen erän jäähyt. Itävallan Brian Lebler sai kampitusjäähyn ja samanaikaisesti Tony Sundille vihellettiin jäähy sukeltamisesta. Hetkeä myöhemmin Harri Pesoselle vihellettiin kampitusrangaistus ja tällöin puolestaan Zwerger ajettiin jäähyboksiin sukeltamisesta.
Zwerger kertoo tuomarin pahoitelleen kyseistä tilannetta jälkikäteen.
– Tuomari tuli luokseni toisen erän jälkeen ja pyysi anteeksi. Kyseessä ei ollut filmaus vaan selvä kahden minuutin kampitusjäähy. Arvostan anteeksipyyntöä, mutta nyt toivomme vain, ettei hän katso maalia ja näe, ettei maalivahtia estetty, Zwerger sanoo.
LUE MYÖS
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!