Latvian kovuus yllätti – Leijonien kapteeni puhalteli: ”Saimme tehdä täyden päivätyön”

TUKHOLMA. Leijonat ei selvinnyt jääkiekon MM-kisojen lauantain päiväpelistään Latviaa vastaan helpolla.
2-1-voiton taistelleen Suomen kapteeni Mikko Lehtonen antoi ylistystä Latvialle ottelun tauottua. Kaksi voittoa aiemmin turnauksesta napannut, äänekkäiden faniensa edessä hyvin taistellut Latvia vakuutti Leijonien voittomaalin ylivoimalla kolmannen erän puolivälissä tintanneen kapteenin.
–Todella tiivis, taitava, vahva ja isokokoinen joukkue. Antoivat todella hyvän haasteen tänään, saimme tehdä täyden päivätyön, Lehtonen puhalteli.
Latvia laittoi varsinkin avauserässä Suomen koville. Ainoastaan NHL-tähti Juuse Saroksen huippuotteet pelastivat Leijonat nöyryytykseltä. Saros vähätteli tuttuun tapaansa omaa rooliaan Suomen voiton takuumiehenä.
– Puolustettiin hyvin keskustaa. Tuntui, ettei siitä ihan parhailta paikoilta niin paljon kuitenkaan vastustaja saanut paikkoja, Saros jakoi kunniaa Leijonien tiiviille puolustusviisikolle.
Leijonat kohtaa MM-kisoissa seuraavaksi Kanadan. Alkusarjan ennakkoon kovin haaste on edessä yhden välipäivän jälkeen maanantai-iltana.
LUE MYÖS:
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- MM-kisojen otteluohjelma julkistettiin – näin Leijonat pelaa
- Milan Lucic yrittää paluuta NHL:ään – tässä uusi seura
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Kiekko-Espoolle isot tappiot – seura avasi syitä
- NHL-seuran ykköstykki siirtohuhuissa – tämä seura kiinnostunut
- SaiPa takoi huipputuloksen: ”Olemme hyvin tyytyväisiä”
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!
- Lehti: Tapparan NHL-mies lähtee – uusi joukkue selvisi!