Perinteikäs jääkiekko-ohjelma loppuu – IS: Timo Soini tyrmistyi
Yleisradio tiedotti keskiviikkona, että radiossa kuultu perinteikäs Jääkiekkokierros-ohjelma loppuu tähän kauteen.
Radio Suomessa ja Yle Areenassa lähetetyllä Jääkiekkokierroksella on seurattu SM-liigan pelejä samanaikaisesti eri paikkakunnilla.
Yle perustelee ratkaisua leikkauksista johtuvilla säästöpaineilla.
– Tiedostan, että tulee pettymyksiä, kun oma mieliohjelma ei jatkukaan tai muuttaa muotoaan, se on ihan ymmärrettävää, Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kommentoi tiedotteessa.
– Mutta varmasti löytyy kaikille hyviä sisältöjä myös jatkossa, Ylä-Anttila jatkaa.
Ilta-Sanomat tavoitti haastatteluunsa entisen ulkoministerin Timo Soinin, joka kannattaa Rauman Lukkoa. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja oli tyrmistynyt kuultuaan ratkaisusta.
– Kansallisesti merkittävimmän sarjan seuraaminen ei enää ilmaiseksi onnistu. Totta kai lätkäkin on parasta paikan päällä, mutta kaikilla ei ole aina mahdollisuutta mennä paikan päälle, Soini sanoo.
– Kun olen itsekin jonkin verran matkustellut ja ollut autolla liikkeellä, niin silloin on ollut kiva kuunnella näitä lähetyksiä, Soini toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sami Vatasesta ikävä uutinen
- Lehti: Ville Peltonen matkalla todelliseen huippupestiin!
- Sport vuokrasi maalivahdin toisesta Liiga-seurasta
- Leijonien pronssijoukkueen hyökkääjäkaksikko loukkaantui NHL:ssä
- Aleksander Barkov: iso uutinen!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso paljastus – näihin NHL-seuroihin hän on valmis siirtymään
- Sebastian Aho loisti sankarina NHL:ssä – iski komean voittomaalin
- AL: Tappara aikoo valittaa Rikard Grönborgin rangaistuksesta – toimitusjohtajalta suorat sanat
- Jukurien tyhjennys jatkuu: varakapteeni lähtee – uusi seura selvisi nopeasti!
- IL: HIFK värväsi Kiekko-Espoon hyökkääjän riveihinsä!
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat