MM-kisoihin valtava pettymys? Supertähti jäämässä ulos

Tennessean-lehden toimittaja Alex Daugherty kirjoittaa X-viestipalvelussa, että Nashville Predatorsin tähtipakki Roman Josi ei pelaa koko loppukauden aikana.
Daughertyn mukaan 34-vuotias sveitsiläispakki on palaamassa kaukaloon vasta ensi NHL-kaudella.
Josi loukkaantui helmikuussa Florida Panthersia vastaan pelatussa ottelussa. Tuolloin arvioitiin, että ylävartalovammasta toipumisen arvioitu aika on day-to-day eli puhuttiin päivistä. Vamma on kuitenkin osoittautunut odotettua pahemmaksi.
Täten Josilta on jäämässä myös MM-turnaus väliin. Kolminkertainen MM-hopeamitalisti on ollut innokas kisakävijä, sillä hän on edustanut Sveitsiä yhdeksässä MM-turnauksessa.
Josi on voittanut kertaalleen urallaan NHL:n parhaalle puolustajalle annettavan Norris Trophyn. Hän on ollut kertaalleen MM-kisojen arvokkain pelaaja ja kahdesti MM-turnauksen paras puolustaja.
Koko NHL-uransa Nashvillessa pelannut Josi on toiminut Predatorsin kapteenina viimeiset kahdeksan kautta. Hän oli myös Sveitsin kapteeni viime MM-turnauksessa.
Tällä kaudella Josi teki 53 peliin pisteet 9+29=38. Viime MM-kisoissa tehoja tuli kymmeneen peliin 3+9=12.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt reagoi NHL – kohuottelusta iso kasa sanktioita!
- Andrej Sustr: uusi seura!
- Tapparan mestarihyökkääjä: ura ohi – ”Nyt on uuden luvun aika”
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ulos NHL-seurasta
- NHL:n rajoitettu vapaa agentti: kuuden miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Suomalaislupaukselta kova näytös NHL:ssä – sai Sebastian Ahon kimppuunsa
- NHL:n harjoitusottelu karkasi täysin käsistä – suomalaispelaaja keskellä todellista sekoilua
- Liiga jakoi pelikieltoja – Leo Komarov hiiltyi: ”Nyt iltakaljat pois”
- Tampereella hämmentävä tilanne – HPK:n tähtipelaaja erikoisella tavalla ulos
- NHL:ssä pamahti iso sopimus
- Vapaille markkinoille kova nimi – Liiga-tähdelle näytettiin ovea NHL:ssä
- HIFK rysäytti sopimusuutisia
- Yle: Jere Karalahti on vangittu
- Jokereilta jättiuutinen!
- Sopimus taskussa: Jevgeni Kuznetsov löysi uuden seuran
- Atro Leppäselle näytettiin ovea NHL:ssä
- Ura ohi: Stanley Cupin voittanut NHL-ykkösvaraus lyö luistimet naulaan
- Yli 700 NHL-ottelun konkari: Lähtöpassit!
- Kahdelle suomalaiselle lähtöpassit NHL:ssä!
- Ilves vahvistuu: Kiinnitti Mestiksen tehomiehen