Hurja on taso! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
Ennen Liigan pudotuspelien alkua on aika nostaa esiin runkosarjan suurimmat onnistujat.
SuomiKiekko on kasannut sarjan parhaista yksilöistä runkosarjan tähdistökentän. Tällä kaudella nähtiin niin paljon huikeita yksilöitä, että tähtipelaajia olisi riittänyt helposti kahteenkin kentälliseen.
Maalivahti: Petteri Rimpinen, Kiekko-Espoo
Petteri Rimpinen on suurin yksittäinen tekijä sille, että Kiekko-Espoo on ylipäätään pudotuspeleissä. Runkosarjassa nuori maalivahti torjui 18 maalia odotusarvoa enemmän, mikä on huima määrä siihen nähden, että espoolaisjoukkue voitti lukemattoman määrän otteluita vain maalin erolla. Rimpisen torjuntaprosentti oli puolestaan 91,13.
Puolustaja: Atro Leppänen, Sport
Atro Leppänen oli Liigan runkosarjan paras puolustaja sekä paras pelaaja. Hän paukutti uusiksi puolustajien yhden kauden piste-ennätyksen tehoilla 21+42=63 ja voitti samalla myös runkosarjan pistepörssin. Leppänen on dynaaminen pelaaja, joka onnistuu omalla henkilökohtaisella panoksellaan luomaan maalipaikkoja kuin tyhjästä.
Puolustaja: Max Lindroth, TPS
TPS:n Max Lindroth pokkasi puolestaan puolustajien maalipörssin voiton. Ruotsalaispakilla on uskomaton rannelaukaus, joka lähtee nopeasti ja pienestä tilasta. Kauden mittaan se osoittautui mahdottomaksi luettavaksi Liiga-vahdeille, mistä myös tehot 23+29=52 kertovat.
Laitahyökkääjä: Matyas Kantner, KalPa
Matyas Kantner takoi runkosarjassa 59 otteluun kovat tehot 30+23=53. Pistepörssissä hän sijoittui vasta sijalle 11, mutta paikkoja olisi ollut huomattavasti suurempiinkin tehomääriin. Kaikista Liiga-pelaajista Kantner loi toiseksi eniten maaliodottamaa koko runkosarjan aikana.
Keskushyökkääjä: Michal Kovarcik, Kärpät
Taiturimainen Michal Kovarcik oli runkosarjan paras hyökkääjä. Illasta toiseen tshekkitähti esitteli huikeaa pelisilmäänsä, mistä kertovat myös 53 otteluun kerätyt tehot 13+49=62. Jos runkosarjan upeimmista maalisyötöistä tehtäisiin kymmenen näytteen kooste, kuuluisi niistä varmaan kolmannes Kovarcikin nimiin.
Laitahyökkääjä: Jens Lööke, Ilves
Jens Lööke siirtyi täksi kaudeksi Sportista Ilvekseen, eikä kutistunut kirkkaiden Nokia Arenan valojen alla. Ruotsalaislaituri takoi runkosarjassa 59 otteluun kovat tehot 16+38=54, mutta hänen arvonsa oli suurempi kuin pelkkä teholukema. Lööke teki paljon raskasta töitä laitojen lähellä ja voitti kaksinkamppailuja huimalla 62,3 voittoprosentilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!