Hannu Jortikalta suorat sanat TPS:stä – tylyttää IS:lle: ”Ei tuollaista voi olla”

TPS:n päävalmentajana kuuteen Suomen mestaruuteen urallaan johdattanut Hannu Jortikka lataa suoraa tekstiä turkulaisten nykytilasta.
TPS menetti kolme ottelupalloa ja putosi Liigan puolivälieristä SaiPan käsittelyssä voitoin 2-3. Valmentajalegendan mukaan Turussa onkin nyt peiliin katsomisen paikka.
– Kyllä minä todella ihmettelen, jos seurassa ei käydä nyt todella isoa sisäistä keskustelua. Siinä pitää olla mukana valmennusjohto ja urheilujohto. Suunnan pitää muuttua, tuo ei turkulaisille riitä, Jortikka tylyttää Ilta-Sanomille.
– TPS:n kausi meni lopussa hiukan parempaan suuntaan, mutta kyllä tässä nyt pitää kokonaisuutta katsoa – se on aina prosessi. Kokonaisuutena TPS:n kausi oli hirveän vaikea ja trendi on ollut jo pidemmän aikaa laskeva, Jortikka jatkaa.
Jortikka sysää vastuuta ennen kaikkea seuran johtoportaan ja valmennuksen niskaan.
– Eivät nuo viime aikojen pelaajahankinnat ole olleet kovin onnistuneita. Sitten on tämä maalivahtishow. Siellä kävi talven aikana vaikka kuinka monta molaria pelaamassa. Ei tuollaista voi olla. Maalivahdin pelipaikka pitäisi ehdottomasti rauhoittaa, Jortikka ohjeistaa.
68-vuotiaan turkulaisvalmentajan oma valmennusura päättyi keväällä 2015.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!