Unelma elää – Suomi voitti Ruotsin!
Suomi kaatoi Ruotsin pakkovoitto-ottelussa 4 Nations Face-Off -turnauksessa. Mikael Granlund iski jatkoajalla 4-3-voittomaalin.
Ottelu oli koko ajan hyvin tasainen.
Ruotsi siirtyi avauserässä johtoon Mika Zibanejadin osumalla. Leijonien tasoituksen iski pian Anton Lundell, joka muodosti Suomen parhaan ketjun Eetu Luostarisen ja Patrik Laineen kanssa.
Aivan avauserän lopussa Suomi siirtyi johtoon. Aiemmin turnauksessa ja Ruotsi-ottelussakin pahasti yskinyt superylivoima onnistui toimittamaan kiekon maaliin. Patrik Laine tarjoili, ja Mikko Rantanen ampui suoraan syötöstä.
Toisessa erässä oli Ruotsi vuoro nousta tasoihin ja ohi. Ensin Rasmus Dahlin iski irtokiekon sisään maalin edestä, ja viisi minuuttia myöhemmin Erik Karlsson viimeisteli 3v2-hyökkäyksestä.
Erätauolle lähdettiin kuitenkin tasalukemissa, kun Aleksander Barkov suti maalin edestä Olli Määtän toimituskiekon sisään.
Kolmas erä oli hyvin tarkkaa pelaamista, sillä kummallakaan ei oikein ollut varaa hävitä – etenkään Suomella. Erän lopussa Suomi loi useita hyviä maalipaikkoja, muttei saanut maalia tehtyä.
Lopulta jatkoajalla Ruotsi oli äärimmäisen lähellä maalia. Kiekko oli jo lipua Leijonien maaliin, mutta vastahyökkäyksestä se olikin Suomi ja Granlund, joka sai toimitettua limpun reppuun.
Viimeisessä ottelussaan Suomi kohtaa Kanadan. Ottelu pelataan maanantaina kello 20 Suomen aikaa.
LUE MYÖS
- Raiskauskohussa ollut entinen NHL-kärkivaraus: uusi joukkue selvillä
- IL: Tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- SK: Ässät vahvisti rivejään – haaviin yli 500 Liiga-ottelun kapteeni
- Ville Peltosen valmennustiimiin uusi suomalaisnimi – tuttu HIFK-vuosilta
- Pelicansin uusi vahvistus: viikkojen sairausloma edessä
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus: NHL kutsuu!
- Musertava uutinen: 1200 NHL-pelin konkari sairastaa haimasyöpää
- Jukurien hyökkääjälle karu takaisku – edessä jälleen pitkä poissaolo
- Mikko Rantanen laittoi luksuslukaalinsa myyntiin – hurja hintalappu
- Lassi Thomson: yllätyssiirto vireillä!
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Jokerit: iso uutinen!
- HIFK-kaksikko loukkaantui – ulkona kokoonpanosta
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”