Tuleva ennätysmies tuikki sarjan ykköstähtenä! Tässä on Liigan tammikuun tähdistökenttä
Tammikuu oli Liigassa Lukon juhlaa. Samaan aikaan Tappara ajautui synkkään syöksykierteeseen, jollaista ei Tampereella olekaan viime vuosina nähty. Yksilötasolla sarjassa nähtiin niin ikään useita huikeita tarinoita.
SuomiKiekko on kasannut tuttuun tapaan tähdistökentän Liigan tammikuun suurimmista onnistujista.
LUE MYÖS: Tässä on Liigan joulukuun tähdistökenttä
Maalivahti: Niko Hovinen, HIFK
Tammikuussa HIFK:n peli oli pahasti kateissa, mutta Niko Hovisen johdolla joukkue onnistui silti raapimaan kasaan kiitettävän määrän sarjapisteitä. Pelaamissaan kahdeksassa ottelussa Hovinen pysäytti huimat 9,12 maalia odotusarvoa enemmän. Hänen torjuntaprosenttinsa oli niin ikään erinomainen 92,23. Ei huonompia lukuja jo kertaalleen eläköityneeltä maalivahdilta.
Puolustaja: Atro Leppänen, Sport
Atro Leppänen oli Liigan tammikuun paras pelaaja, ja hän saattaa hyvinkin olla koko sarjan paras pelaaja ylipäätään. Tammikuussa Leppänen pelasi kymmenen ottelua ja nakutti niissä puolustajalle hurjat tehot 5+11=16. Peliaikaa hän kellotti keskimäärin 24 minuuttia ja 21 sekuntia per ottelu, ja kaksinkamppailut hän voitti 57,8 prosentin varmuudella. Pekka Rautakallion puolustajien piste-ennätys on 53 pistettä, ja tällä tahdilla Leppänen on ylittämässä sen heittämällä. Nyt pisteitä on jo kasassa 51 kappaletta.
Puolustaja: Eric Gelinas, Lukko
Eric Gelinas on jokaisen valmentajan unelma. Kookas pakki on luotettava omalla alueella ja voittaa kaksinkamppailuja huimalla prosentilla. Hyökkäyspäässä Gelinasin ase on tajuton lämäri, jonka eteen heittäytyminen vaatii vastustajan alivoimapelaajalta itsetuhoisuutta. Tammikuun 12 otteluun Gelinas summasi tehot 5+8=13.
Laitahyökkääjä: Robert Rooba, KooKoo
KooKoossa Robert Rooba on puhjennut jälleen kukkaan. Voimahyökkääjä on kauden edetessä löytänyt jälleen maalijyvänsä, ja hän on ollut muutenkin yksi suurista tekijöistä kouvolalaisten nousujohteisessa kaudessa. Tammikuun 11 otteluun Rooba summasi hurjat tehot 7+7=14.
Keskushyökkääjä: Nathan Schnarr, JYP
Nathan Schnarr oli tammikuussa Liigan tehokkain hyökkääjä iskettyään 12 otteluun tehot 8+7=15. Pistemäärä on melkoinen, kun ottaa huomioon hurrikaanipaitojen puolustusvoittoisen pelitavan. Schnarr laukoikin huomattavasti vähemmän kuin muut kilpakumppaninsa. Tammikuussa Schnarr toimitti kiekkoa maalia kohti 38 kertaa, kun taas esimerkiksi Leppänen laukoi 73 kertaa.
Laitahyökkääjä: Sebastian Repo, Lukko
Sebastian Revon kausi lähti hitaasti liikkeelle, ja etenkin maalinteko oli paikoitellen tuskaista. Nyt monipuolinen laituri on löytänyt vireensä. Tammikuussa hän tykitti 12 otteluun tehot 9+5=14, mutta Revon arvo on vain maalejaan suurempi. Hän on erinomainen vääntäjä, mistä kertoo poikkeuksellisen kova kaksinkamppailujen voittoprosentti 61,5.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-luotsi ei säästellyt sanojaan – haukkui pelaajansa lyttyyn
- Kärpät teki maalivahtikiinnityksen: ”Pystyy haastamaan Niklas Rubinin peliajasta”
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & Ilves: Päättyykö vuosikymmenten kurimus viimein?
- Jatkuuko ura? Näin Aleksandr Ovetshkin kommentoi
- NHL:ssä varmistui kaksi uutta pudotuspeliparia
- Roope Hintzistä karu uutinen – koko loppukausi vaarassa
- Pelicans-lupaus Daniel Nieminen: NHL-sopimus!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovskin tulevaisuudesta iso vihjaus
- MM-huuma nousee! MTV: Leijonille huippuvahvistus NHL:stä? ”Keskusteluja käyty”
- HIFK:sta potkut saanut Janne Pesonen: uusi työ
- Lehtiväite: Jukurit valmistelee hirmukaappausta hyökkäykseen!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- Lähde: Lars Bryggmanin TPS-siirto vaarassa – toinen seura tulossa väliin?
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Urheilucast: Jukka Jalonen sai todellisen yllätyspestin Suomesta!
- Lähde: Tapparan puolustaja vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- NHL-siirto muhii – IL: Jesse Puljujärvestä iso paljastus
- MTV: Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan!
- Lähde: Ilves kaappasi tutun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta!