Näin itänaapurissa reagoitiin IIHF:n päätökseen: ”Venäjällä on oikeus”
Venäläiset eivät ilahtuneet Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n ratkaisusta jatkaa Venäjän sulkua kansainvälisissä kiekkopeleissä.
Venäjä ei tuoreen päätöksen myötä saa osallistua myöskään vuonna 2026 MM-kisoihin. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja sotii siellä yhä, joten asiaa turnauksiin ei ole.
Venäjän jääkiekkoliiton asiaa IIHF:ssä ajava Pavel Bure ei pääse tätä nykyä mukaan kansainvälisen liiton kokouksiin, eikä hän saanut vaikutettua muitakaan reittejä pitkin vaikutettua IIHF:n johtoon niin, että mieli olisi muuttunut.
Venäjällä kuitenkin toivotaan yhä, että maa pääsisi olympialaisiin 2026, vaikka MM-kisoihin se ei pääsekään.
− On huomattava, että Venäjän olympiaosallistumisesta Italiaan 2026 päättää KOK, Bure kuitenkin muistutti Venäjän uutistoimisto Tassin sivuilla.
Venäjän hallinnon Kremlin edustaja Dmitri Peskov kertoi Tassille, että olympialaisiin pääsy on yhä Venäjän tavoitteena kaikissa urheilulajeissa.
− Aiomme jatkaa yhteydenpitoa KOK:n kanssa. Puolustamme omia urheilijoitamme ja olympiajoukkueemme intressejä, mutta se vaatii lisää ponnistelua, Peskov sanoi.
Venäjän jääkiekkoliitto ei heittänyt vielä toivoaan MM-kisojenkaan suhteen. Venäjällä uskotaan, että IIHF:n pää on käännettävissä.
− Venäjällä on oikeus haastaa IIHF:n tekemä päätös tämän vuoden MM-kisojen jälkeen. IIHF on sanonut, että se voi arvioida sulkupäätöstä uudelleen, jos Ukrainan ”sotilaallinen konflikti” päättyy, Venäjän liitto ilmoitti.
Sotilaallinen konflikti on venäläisten käyttämä kiertoilmaus Venäjän aloittamalle laittomalle hyökkäyssodalle Ukrainassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä