Leijonien painajaismainen alku kostautui! Kanadan tähtisikermä marssi 4 Nations -finaaliin
Leijonat lähti toiveikkain odotuksin maanantai-illan kolmanteen 4 Nations Face-Off -turnauksen otteluunsa Kanadaa vastaan, jossa sillä oli yhä mahdollisuus selvittää tiensä turnauksen loppuotteluun.
Vaikka vaahteralehtien NHL-kermalla kyllästetty tähtisikermä lähti otteluun selvänä ennakkosuosikkina, voidaan Suomen saapumista otteluun pitää silti pettymyksenä Kanadan karattua 13 minuutissa jo 3-0-karkumatkalle Connor McDavidin, Nathan MacKinnonin ja Brayden Pointin viileän viimeistelyn turvin.
MacKinnon kaunisteli lukemia toisen erän alussa 4-0:aan, minkä jälkeen ottelun lopun odotettiin olevan enemmän tai vähemmän pelailua. Leijonien 1-4-lohtuosuman iski seitsemän minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä Esa Lindell.
Tämän jälkeen Leijonat laittoi uuden vaihteen silmään ja nousi Mikael Granlundin kahdella, ilman maalivahtia pelatessa syntyneellä maalilla maalin päähän, kun ottelun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta vain reilu minuutti.
Leijonien viimeinen puristus tyssäsi kuitenkin heti seuraavaan aloitukseen, kun Sidney Crosby sai kiekon ja naulasi Kanadan 5-3-voittolukemat tyhjään maaliin.
Kanadan varsinaisen peliajan voitto tarkoitti samalla sitä, että tiistain vastaisen yön USA-Ruotsi-ottelu on panokseton. Turnauksen finaalissa kohtaavat torstain ja perjantain välisenä yönä kello 3:00 Suomen aikaa USA sekä Kanada.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta