I-P: Sport voi joutua myymään tähtipakki Atro Leppäsen – ”Karu tosiasia”

Talousvaikeuksissa ollut Vaasan Sport tiedotti tiistaina, että seuran talouskurimus on hieman helpottamassa. Seura sai soviteltua pitkäaikaiset 1,8 miljoonan euron lainansa.
Taloutta on tasapainotettu myös osakeannilla ja lisärahoituksella, mutta ihan selvillä vesillä Sport ei vielä ole.
Vaasalaisseuran puheenjohtaja Ismo Aukee kertoi Ilkka-Pohjalaiselle, että helmikuun ajalle Sport kohdannee 200 000-230 000 euron kassavajeen.
Ilkka-Pohjalaisen jutussa väläytellään sitä mahdollisuutta, että tähtipuolustaja Atro Leppänen kaupattaisiin pois.
Sportin taustayhtiön hallitus kokoontuu keskustelemaan ratkaisuista perjantaina.
– Hallituksessa ei ole ketään, joka haluaisi kaupata Leppäsen, mutta karu tosiasia on, että osakeyhtiö tarvitsee rahaa. Tämä on iso ja arka asia. Ei tule helppo perjantai, Aukee kommentoi.
Leppäselle, 26, olisi siirtomarkkinoilla kysyntää. Hän on kahden pisteen päässä Pekka Rautakallion tekemästä puolustajien kaikkien aikojen piste-ennätyksestä 53. Leppäsellä tehoja on 47 ottelussa 16+35=51.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!