Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!

Liigan parhaaksi maalivahdiksi kolmella peräkkäisellä kaudella valittu Christian Heljanko, 27, on palaamassa ensi kaudeksi takaisin kotimaan pääsarjaan.
Täksi kaudeksi kolmen peräkkäisen Tapparan paidassa voitetun Suomen mestaruuden jälkeen SHL:ssä pelaavaan Linköping HC:hen siirtynyt, mutta kesken kauden DEL-seura ERC Ingolstadtiin kaupattu Heljanko on Urheilucastin tietojen mukaan kahden Liiga-seuran kiikarissa.
– Heljangon tämä kausi on mennyt vihkoon, mutta se ei varsinaisesti näy hänen osakkeensa arvostuksessa. Urheilucastin tietojen mukaan Heljangosta käydään nyt tiukkaa kilpailua HIFK:n ja Tapparan välillä. Kumpikin on nyt jo ryhtynyt toimenpiteisiin, podcastia isännöivä Esko Seppänen kertoo.
– Tappara on liikkumassa Juha Metsolasta voimakkaasti eteenpäin. Keskusteluyhteys on avattu myös välillä Christian Heljanko ja Helsingin IFK. Sielläkin tiedetään, että veskariosaston kanssa pitää olla aggressiivinen ja etupellosta liikenteessä, Seppänen jatkaa.
Heljanko siirtyi täksi kaudeksi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille. Aika Ruotsissa oli kuitenkin takkuista Leijonien vakiokalustoon kuuluvan maalivahdin pelattua 21 ottelua keskinkertaisin tilastoin 2,90 ja 88,8%. Saksan DEL-sarjassa Heljangon debyytti on vielä tekemättä.
LUE MYÖS:
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- NHL:stä tuttu venäläishyökkääjä kärysi dopingista – järisyttävä pelikielto!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon ulkomaalaisvahvistus vaihtaa joukkuetta!
- Antti Raannan tilanteesta uusi paljastus!
- SM-liigassa dramaattinen päätöskierros – tässä ovat panokset
- Mikko Rantanen ja Dallas Stars romahtivat – Seattlessa suomalaisjuhlaa
- Kärpät vältti täydellisen katastrofin
- Jokerit lähestyy Mestis-finaaleja – näin kävi perjantaina
- NHL-seuralta isoja sopimusuutisia – Stanley Cup -mestarille mojova diili
- IL: Suomen huippulupaus kiinnostaa NHL-seuroja – ”Ovat olleet yhteydessä”
- Päättyykö NHL-ura? Aleksandr Ovetshkinilta iso paljastus
- Oliver Kapanen palaa Pohjois-Amerikkaan
- IS: Ville Nieminen löysi uuden työpaikan – Liigasta!
- Lehtitieto: TPS:n kapteeni lähtee – tässä uusi seura!
- Järisyttävä siirtopommi kävi lähellä – Mikko Rantanen haluttiin vaihtaa NHL-megatähteen!
- IL: Kärpät teki kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Sisäpiiriväite: Montreal hylkäsi tarjouksen Joel Armiasta – tämä korvaus ei riittänyt
- SS: Liigassa rysähti jättimäinen sopimusuutinen!
- Arttu Ruotsalainen teki valintansa – tässä ensi kauden seura!
- Patrik Laine sivussa kokoonpanosta – nyt syy selvisi