Olli Jokinen viljeli kirosanoja ja nousi viraalihitiksi – vaimolta välitön kurinpalautus

Ruotsissa SHL-seura Timrå IK:n päävalmentajana toimivan Olli Jokisen taannoinen erätaukopuhe on noussut melkoiseksi viraalihitiksi Pohjois-Amerikan medioita myöten.
Jokisen palopuheessa ei kirosanoje säästelty, sillä entinen NHL-tähti käytti englanninkielistä fucking-sanaa lähes 40 kertaa neljän minuutin aikana. Puhe selvästi vetosi pelaajiin, sillä Timrå nousi tuon jälkeen 0-1-tappiotilanteesta 4-1-voittoon ottelussa Skellefteåta vasaan.
– Pelaajat paransivat ehdottomasti otteitaan sen jälkeen. Toinen ja kolmas erä olivat parempia, samoin lauantain ottelu, Jokinen kommentoi puhettaa Expressenille.
Jokinen myöntää, ettei ole ylpeä karheasta kielenkäytöstään.
– En haluaisi käyttää v-sanaa noin paljon, mutta tällainen minä olen, Jokinen puolustautuu toivoen samalla seuransa sensuroivan puheensa rumat sanat jatkossa some-julkaisuistaan Pohjois-Amerikan medioiden tapaan.
– Toivottavasti mekin teemme jatkossa niin. Tai toivottavasti minun ei tarvitse käyttää sitä sanaa niin paljon.
Valmentajan Katariina-vaimo antoi joka tapauksessa miehensä kuulla kunniansa kielenkäyttönsä tiimoilta.
– Hän ihmettelee, miksi minun piti taas tehdä noin. Hän tietää, etten ole tyyppi, joka käyttää f-sanaa päivittäin, joten hän ihmettelee, milloin opin saamaan viestini perille ilman tuota sanaa, Jokinen myöntää.
Jokisen mukaan tapa on tarttunut matkaan NHL-vuosien aikana.
– Etenkin Yhdysvalloissa on totuttu käyttämään tuota sanaa, mutta sitä ei työympäristöissä haluta. Mutta samalla tämäkään ei ole tavallinen toimistotyö, Jokinen muistuttaa.
– Vastustan täysin kaikenlaista macho-kulttuuria ja se on asia, jota meidän on muutettava jääkiekossa. Tapa, jolla puhuin, ei ole tapa muuttaa sitä, mutta jos otat pois sanomani kirosanoja, välissä on viesti, entinen NHL-tähtipelaaja puolustautuu.
Jokisen viraalihitiksi noussut puhe katsottavissa täältä (ajasta 13.40 alkaen).
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!