”Katkeransuloinen päivä” − näin Colorado Avalanchen GM puhui Mikko Rantasen treidistä

Colorado Avalanchen GM Chris MacFarland kommentoi nyt NHL:n sivuilla Mikko Rantasen kauppaamista megatreidissä Carolina Hurricanesiin.
− Tämä on katkeransuloinen päivä. Mikko on sarjan eliittihyökkääjiä, joten viime päivät ovat olleet kovia. Meistä kuitenkin tuntui, että nyt oli oikea aika toimia. Kauppa saatiin kasaan viime päivien aikana, ja eilen päätimme tehdä ratkaisevan siirron, mutta kaikki oli tarkkaan harkittua.
Rantanen olisi ollut vapaa agentti kauden päätyttyä, eikä Avalanchella toimitusjohtajan mukaan ollut varaa pitää suomalaista.
Jatkosopimusneuvotteluissa osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen rahasta.
− Kyseessä oli vaikea bisnespäätös, mutta saimme ne palaset, joita halusimme, joten meidän oli iskettävä, MacFarland sanoi.
Avalanche sai kaksi varausvuoroa sekä hyökkääjät Jack Druryn ja Martin Necasin.
− Etsimme aina keinoja, joilla voimme tehdä joukkueesta aiempaa paremman. Se asia ei muutu seuraavien muutamien viikkojen aikana. Siirtojen tekeminen on vaikeaa, mutta seuraamme markkinoita tuttuun tapaan. Jos koemme jonkin siirron järkeväksi, silloin iskemme, MacFarland kertoi.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!