Jokerit jysäyttämässä ison kaappauksen – Tapparasta tuttu tehomies haaviin?
Helsingin Jokerien mediatiimi kiusoittelee seuran faneja uudella puolustajahankinnalla.
Jokerit julkaisi X-tilillään humoristisen yksityisviestiketjun ”urheilutoimenjohtajan” ja mediatiimin välillä. Urheilutoimenjohtaja paljasti, että uusi puolustaja saapuu Pasilaan maanantaina IC142-junalla.
Uuden puolustajan kerrotaan myös pelaavan vasen käsi alhaalla ja pelinumerolla 44.
Kokenut Liiga-mies tulossa?
Näillä tiedoilla jokerifanit arvasivat nopeasti, että uusi hankinta voisi olla Tapparassakin tällä kaudella nähty Teemu Suhonen, joka on pelinumerolla 44 urallaan pelannut leftin puolustaja.
Myös se viittaa Suhosen saapumiseen, että Kuopiosta lähtevä IC142-juna kulkee muun muassa Jyväskylän, Tampereen ja Hämeenlinnan kautta, ja Suhonen on pelannut urallaan kaikissa näissä kaupungeissa.
35-vuotias Suhonen siirtyi marraskuussa Tapparaan joulutaukoon asti ulottuvalla pätkäpestillä. Konkari pelasi Tapparan paidassa 12 ottelua tehoin 0+1. Viime kaudella Suhonen teki Vaasan Sportin riveissä 46 ottelussa 25 tehopistettä.
Liigassa Suhonen on pelannut yhteensä 373 runkosarjaottelua (51+118=169) ja 22 pudotuspeliottelua (2+9). KalPan kasvatti on edustanut urallaan JYPiä, Sportia, Tapparaa, Jukureita ja HPK:ta. Tämä lisäksi hänen vyöllään on 320 Mestis-ottelua.
Suhonen on Jokerien päävalmentajalle Risto Dufvalle ennestään tuttu mies Jukureista. Puolustaja tykitti mikkeliläisten riveissä kaudella 2017-18 hulppeat 39 tehopistettä.
LUE MYÖS:
- Sveitsiläisseura kiinnitti Leijonista tutun maalitykin
- Jääkiekon U20 MM-kisat 2026
- Huhut kiihtyvät: onnistuuko Edmonton nappaamaan maalivahtivahvistuksen?
- Aatu Rätyllä huikea ilta NHL:ssä! Teki ruotsalaisvahdin naurunalaiseksi
- Vapaille markkinoille kova nimi: Tapparasta tuttu NHL-veteraani sai monoa Pohjois-Amerikassa
- ”Valmis pelaaja” – Canadiensin luotsi Martin St. Louis hehkuttaa Oliver Kapasta
- Toronto Maple Leafs on nyt ahdingossa
- Matti Sundelin on kuollut
- Mitä ihmettä? Ruokajournalisti Parker, 35, sai NHL-komennuksen
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin NHL:ssä – samaan pystynyt vain kolme suomalaistähteä
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa

