Patrik Laine palasi Columbukseen – ex-joukkuekaveri antoi täyslaidallisen
Viime yön NHL-kierroksella Patrik Laine teki ensimmäistä kertaa paluun Columbukseen sen jälkeen, kun hänet kaupattiin seurasta Montreal Canadiensiin. Kotijoukkue Blue Jackets vei ottelusta voiton maalein 5-4.
Laineen kannalta Columbuksen reissu ei olisi voinut huonommin mennä. Hän kohautti jo ennen ottelun alkua kommenteillaan, kun hän kertoi, miksi halusi pois seurasta.
– Olin kyllästynyt häviämään ja vain luovuttamaan, kun oli joulukuu alkaakseni keskittymään seuraavaan vuoteen, Laine sivalsi.
Ottelun aikana Columbus oli tehnyt Lainetta varten videon, jossa kunnioitettiin suomalaistähden aikaa seurassa. Video jätettiin kuitenkin näyttämättä kommenttien jälkeen.
Laine oli joutunut myös entisten joukkuekavereidensa ja entisen kotiyleisönsä hampaisiin. Aina Laineen koskiessa kiekkoon yleisö buuasi kovaan ääneen. Columbus-pelaajat puolestaan pyrkivät taklaamaan Lainetta aina tilaisuuden tullen.
Ensimmäisen erän jälkeen Laine joutui jättämään ottelun kesken. Loukkaantumisen tarkempi syy tai laatu ei ole vielä tiedossa.
Ottelun jälkeen Columbuksen tähtipuolustaja Zach Werenski kertoi suoran mielipiteensä Laineen kohukommenteista.
– Olemme olleet häntä kohtaan hyviä joukkuekavereita, hyviä ystäviä. Ei ole hyväksyttävää, että hän tylyttää meitä tuohon tapaan. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin sen suhteen, mikä häntä tänään vaivaakaan, mutta hän ei pelannut ottelua loppuun. Muutama taklaus ja… joo, en tiedä, mitä tapahtui, mutta se on harmillista, Werenski laukoi.
– Olimme hänelle hyviä joukkuekavereita. On hevonpaskaa, että hän tulee tänne ja sanoo kaikkea tuota. En todellakaan ole siihen tyytyväinen, eikä ole kukaan muukaan tässä pukukopissa. Se kertoo enemmän hänestä kuin meistä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia