Kohupelaaja tekemässä yllätyspaluun Liigaan?
Liigassa Pelicansia kolmella kaudella edustanut maalivahti Patrik Bartosak on jättänyt Tshekin toisella sarjatasolla pelaavan VHK Vsentin.
Syksyllä Vsentin riveihin liittynyt 31-vuotias Bartosak ei lopulta pelannut yhtään ottelua joukkueessa. Vsentin puheenjohtajan Petr Neumannin mukaan seura yritti tehdä sopimuksen tshekkivahdin kanssa.
– Neuvottelimme Patrikin kanssa, mutta lopulta tietojemme mukaan hän on suuntaamassa ulkomaille. Emme luonnollisestikaan pysty kilpailemaan tässä tilanteessa. Toivotamme Patrikille onnea uralleen, Neumann kertoo seuran tiedotteessa.
Bartosakin uusi joukkue ei ole vielä julkisuudessa. Häntä on yhdistetty villeimmissä spekulaatioissa Pelicansiin.
Liigassa Bartosak pelasi Pelicansin riveissä kaikkiaan 87 runkosarjaottelua sekä 26 pudotuspeliottelua. Hän oli voittamassa lahtelaisten riveissä hopeaa vuonna 2023.
Viime helmikuussa Bartosak teki sopimuksen Slovakiaan HK Spisska Nova Vesin kanssa, mutta hän ei ehtinyt pelaamaan seurassa otteluakaan. Sopimus purettiin vain muutaman päivän jälkeen, sillä Bartosak kieltäytyi seuran terveystarkastuksesta.
Bartosak on kärsinyt urallaan mielenterveys- ja alkoholiongelmista. Näistä syistä hänen viimeisimmät työpestit ovat päättyneet ennenaikaisesti. Bartosak ei ole pelannut virallista ottelua yli vuoteen.
LUE MYÖS:
- NHL-supertähti lyömässä rahoiksi – yli 90 miljoonan dollarin jättisopimus vireillä!
- Roope Hintz tappeli rajusti Nathan MacKinnonin kanssa NHL:ssä – supertähti ulos verisenä
- Tätä on odotettu: Supertähti tekee paluun – iskettiin suoraan NHL-legendan rinnalle
- Sebastian Ahon Carolinalle järisyttävä takaisku – mestarikapteeni pitkään sivussa
- Tehopuolustaja siirtyy Liigaan – hurjat tehot AHL:ssä
- Jatkuuko ura? Liigan entinen supertähti sai lähteä
- Liigasta tuttu pistetykki kaupattiin KHL:n jättiseuraan
- HIFK pamautti tuplahankinnan – haaviin NHL:ssä pelannut hyökkääjä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- MTV: Karri Kiveltä tyly arvio Liiga-seuran voittoputkesta: ”Se ei pitkässä juoksussa tuota voittoja”
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa