Dallas Starsin suomalaistähti Roope Hintz ja Colorado Avalanchen supertähti Nathan MacKinnon ottivat rajusti yhteen Suomen aikaa keskiviikon vastaisena yönä pelatussa NHL-ottelussa.

Tilanne sai alkunsa toisessa erässä Coloradon puolustusalueella, kun Hintzin ja MacKinnonin välille syntyi kahakka. Tähtihyökkääjät pudottivat lopulta hanskansa ja aloittivat tappelun. Kaksikko ehti vaihtaa useita kovia iskuja ennen kuin yhteenotto päättyi.

MacKinnon sai tappelussa osumaa kasvoihinsa, jotka olivat tilanteen jälkeen pahasti veressä. Kanadalaistähti joutui poistumaan pukuhuoneeseen paikattavaksi. Molemmat pelaajat saivat viiden minuutin rangaistukset.

Hintzin ja MacKinnonin välillä on myös aiempaa historiaa. Viime maaliskuussa Hintz loukkaantui kaksikon välisessä kamppailutilanteessa, jossa MacKinnon kaatoi suomalaisen jäähän. Alavartalovamman saanut Hintz joutui pitkälle sairauslomalle, eikä hän enää pelannut loppukaudella.

Hintz pääsi ottelussa esille myös pelillisten otteidensa ansiosta. Hän viimeisteli Dallasin 2–3-kavennusmaalin kolmannen erän alkupuolella.

Colorado onnistui säilyttämään johtonsa loppuun asti ja nappasi 3–2-voiton. Avalanchen suomalaisista Artturi Lehkonen pääsi maalinteon makuun, kun taas MacKinnon saalisti kaksi syöttöpistettä.

Näet Hintzin ja MacKinnonin tappelun alta tai täältä.

Gino Hard

@GinoHard_
NATHAN MACKINNON DROPS THE GLOVES WITH ROOPE HINTZ 😱👊

LUE MYÖS: