Samu Tuomaala saattaa palata Suomen kaukaloihin jo tällä kaudella. Pohjois-Amerikasta Ruotsin SHL:ään siirtynyt hyökkääjä on Urheilucastin tietojen mukaan kolmen Liiga-seuran kiikarissa.

Podcastin juontavan Esko Seppäsen mukaan kaikki pääkaupunkiseuran Liiga-seurat ovat kiinnostuneita 23-vuotiaasta Philadelphia Flyersin toisen kierroksen varauksesta.

– 23-vuotias SHL-hyökkääjä Samu Tuomaala valmistautuu potentiaalisesti sellaiseen tilanteeseen, että hän palaa Suomeen pelaamaan jääkiekkoa.

– Hänen perässään ovat kaikki pääkaupunkiseudun joukkueet, eli Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo. Hyvinkin samanlainen skenaario käsillä kuin Sampo Rannan kanssa, Seppänen kertoo podcastissaan.

Tuomaalan kausi Linköpingissä on käynnistynyt yskähdellen. Suomalaishyökkääjä on pelannut viisi SHL-ottelua ilman tehomerkintöjä.

Ennen Ruotsiin siirtymistään Tuomaala pelasi kolme kautta farmiliiga AHL:ssä. Viime kaudella hän kirjautti 19 ottelussa tehot 2+8=10.

Päivitys uutiseen: Linköping tiedottaa verkkosivuillaan Tuomaalaan loukanneen itsensä harjoituksissa ja olevan sivussa tositoimista arviolta loppuvuoden ajan.

LUE MYÖS: