Kultaleijona pelasi nollapelin ja sai valinnan ykköstähdeksi – aloittanut vakuuttavasti uudessa NHL-seurassa
Vancouver Canucksin riveihin täksi kaudeksi siirtynyt kevään 2019 MM-kultavahti Kevin Lankinen, 29, on saanut upean alun uudessa seurassa.
Lankinen torjui Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä kauden ensimmäisen nollapelinsä, kun Canucks voitti Philadelphia Flyersin vieraissa numeroin 0-3. Lankiselle kertyi 26 torjuntaa ja hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi.
Lankinen on torjunut nyt Canucksin maalilla kolme ottelua voittaen niistä kaksi ja häviten yhden voittomaalikilpailun jälkeen. Hänen torjuntaprosenttinsa on 95,3 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,28.
– Aina kun saan mahdollisuuden, yritän vain tehdä parhaani ja elää hetkessä. Olen kiitollinen mahdollisuudesta aloittaa täällä ja pelata näille kavereille. Teen parhaani pysyäkseni terävänä ja auttaakseni joukkuetta voittamaan, Lankinen sanoo NHL:n verkkosivuilla.
Myös Canucksin päävalmentaja Rick Tocchet hehkutti Lankisen suorituksia.
– Lankinen on pelannut kolme hyvää peliä. Hän näyttää todella vakaalta ja tasapainoiselta. Hän on ollut kova tekijä jokaisessa ottelussa.
Lankisesta tuli Canucks-historian ensimmäinen nollapelin pelannut suomalaismaalivahti.
LUE MYÖS
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
