Kaleva: Tshekkitähden Liiga-ura oli loppua lyhyeen – Olli Jokinen muutti kaiken
Kärppien tshekkihyökkääjä Michal Kovarcik, 27, on pelannut vakuuttavan alkukauden Oulussa. Hän on kasannut 14 otteluun tehopisteet 3+18=21 ja löytyy Liigan pistepörssin kolmannelta sijalta.
Kovarcik pelaa kolmatta kauttaan Liigassa. Niistä ensimmäiset kaksi kautta sujuivat Jukurien riveissä, johon hän siirtyi kahden vuoden sopimuksella toukokuussa 2022.
Ensimmäinen kausi Suomessa oli Kovarcikille haastava. Sopeutuminen uuteen maahan ja sarjaan sekä loukkaantuminen sotkivat Kovarcikin kautta. Hän pelasi tuolloin 51 ottelua tehopistein 9+18=27.
– Itseasiassa tammi-helmikuussa ajattelin palaavani takaisin Tsekkeihin, mutta päävalmentaja Olli Jokinen vakuutti, että minun pitäisi jatkaa Mikkelissä ja asiat kääntyisivät parhain päin, Kovarcik kertoo Kalevalle.
Lopulta Kovarcik jatkoi Jukureissa myös viime kauden ja iski 55 otteluun tehopisteet 15+30=45 ollen joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja. Nykyisellä tahdilla mies on laittamassa piste-ennätystään jälleen uuteen uskoon.
Kovarcikin sopimus Kärppien kanssa on voimassa tämän kauden.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä