Nuoria läpimurtopelaajia ja tuttuja tähtiä! Tässä on Liigan syyskuun tähdistökenttä
Liiga kausi starttasi syyskuussa vauhdikkaasti. Ensimmäiselle kuukaudelle mahtui monia mielenkiintoisia tarinoita SaiPan liidosta Pelicansin kyntämiseen.
Yksilöpuolella nähtiin useita huikeita onnistumisia. SuomiKiekko on kasannut tähdistökentän Liigan isoimmista syyskuun onnistujista.
Maalivahti: Oskari Salminen, SaiPa
Kun Oskari Salminen siirtyi pätkäsopimuksella SaiPaan vahvistamaan joukkueen maalivahtitilannetta, kuka olisi arvannut hänen olevan yksi sarjan parhaista maalivahdeista? AHL:ssä kaksi vuotta olivat vaikeita, mutta Liigassa Salminen on jatkanut siitä, mihin Jukureissa jäi. 25-vuotias torjuja pelasi syyskuussa viisi ottelua huikealla torjuntaprosentilla 93,1.
Puolustaja: Max Lindroth, TPS
TPS:n ruotsalaispuolustaja Max Lindroth oli Liigan syyskuun ykköstähti. Hän mätti kahdeksaan otteluun hirmutehot 7+5=12. Jos tällainen tahti jatkuu, pistää Lindroth vielä useammankin Liiga-ennätyksen uuteen uskoon. Ruotsalaisen paras ase on tarkka ja tulinen rannelaukaus, joka on ollut tähän mennessä epäreilun toimiva Liiga-vahteja vastaan. Puolustuspelaamisessa olisi vielä petrattavaa, mutta kuka siitä välittää, kun maaleja ja pisteitä ropisee tällaista tahtia.
Puolustaja: Otto Salin, TPS
Mediahuomiossa Otto Salin on jäänyt Lindrothin varjoon, mutta kentällä nuori puolustaja paistattelee valokeilassa vaihdosta toiseen. Hän liikkuu erinomaisesti ja pyrkii aina hyökkäyspäässä haastamaan vastustajia. Yhdeksään ensimmäiseen otteluun 20-vuotias puolustaja iski tehot 4+5=9. EHT-läpimurto on tällä kaudella varmasti edessä.
Laitahyökkääjä: Teemu Turunen, Kärpät
Teemu Turunen on jo pitkään kuulunut Liigan suurimpiin tähtiin, mutta tänä syksynä hyökkääjä on pelannut uransa parasta kiekkoa. Turusen pelit ovat täynnä highlight-tason suorituksia. Kärppien peli joukkueena ei vielä aivan toimi, mutta Turusesta se ei ole jäänyt kiinni. Hyökkääjä on paukuttanut seitsemään peliin hirmutehot 6+8=14.
Keskushyökkääjä: Jori Lehterä, HIFK
Edelliset kaksi runkosarjaa Jori Lehterä pelasi Tapparassa ja HIFK:ssa hieman löysästi. Tähtisentteri teki kyllä tehoja, mutta ei antanut kaikkeaan kuin vasta pudotuspeleissä. Nyt Lehterä on ollut täysillä pelissä heti alusta alkaen. Seitsemään otteluun juonikas sentteri on nakuttanut tehot 3+9=12, ja kemiat ketjukaverien kanssa toimivat siihen malliin, että tehoja on tulossa vielä runsaasti lisää, jos loukkaantuminen osoittautuu lieväksi.
Laitahyökkääjä: Jens Lööke, Ilves
Sportissa Jens Lööke tunnettiin kovasta laukauksestaan. Ilveksessä ruotsalainen on osoittanut olevansa huomattavasti monipuolisempi pelaaja. Kuuteen ensimmäiseen otteluun hän on jo iskenyt tehot 3+9=12. Yhdessä Eemeli Suomen ja Matias Mäntykiven kanssa Lööke muodostaa Liigan alkukauden vaarallisimman ketjun.
LUE MYÖS
- Tätä on odotettu: Supertähti tekee paluun – iskettiin suoraan NHL-legendan rinnalle
- Sebastian Ahon Carolinalle järisyttävä takaisku – mestarikapteeni pitkään sivussa
- Tehopuolustaja siirtyy Liigaan – hurjat tehot AHL:ssä
- Jatkuuko ura? Liigan entinen supertähti sai lähteä
- Liigasta tuttu pistetykki kaupattiin KHL:n jättiseuraan
- HIFK pamautti tuplahankinnan – haaviin NHL:ssä pelannut hyökkääjä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- MTV: Karri Kiveltä tyly arvio Liiga-seuran voittoputkesta: ”Se ei pitkässä juoksussa tuota voittoja”
- HIFK:lle kova vahvistus jo tänään – sopimus purettu!
- Jarmo Kekäläinen teki NHL-kaupat – yksi ulos, kaksi sisään!
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa