Liiga-seura iski – vahvistus Pohjois-Amerikasta!
Christoffer Sedoff, 24, siirtyy Pohjois-Amerikasta Liigaan. Jukurit tiedottaa tehneensä puolustajan kanssa loppukauden 2026–2027 kattavan sopimuksen, johon sisältyy 22. marraskuuta päättyvä koeaika.
Helsinkiläislähtöinen Sedoff on pelannut viisi viime kautta Pohjois-Amerikassa AHL:ssä ja WHL:ssä. Viime kauden hän aloitti Henderson Silver Knightsissa ja siirtyi kesken kauden Milwaukee Admiralsiin.
AHL-otteluita kertyi viime kaudella yhteensä 50 ja tehopisteitä 0+4. Kaikkiaan Sedoff on pelannut AHL:ssä 148 ottelua. Hän on edustanut Suomea myös U16–U20-juniorimaajoukkueissa.
Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo hankinnan taustasta ja tulokkaan vahvuuksista.
– Kaipasimme puolustukseen leveyttä ja meille aukesi mahdollisuus neuvotella Sedoffin kanssa hänen saapumisestaan Mikkeliin. Pelaajana Sedoff tunnetaan luotettavana kahden suunnan puolustajana, joka on hyvä syöttämään ja avaamaan peliä, Hakkarainen kertoo.
Sedoff liittyy Jukurien harjoituksiin tiistaina 13. lokakuuta. Ensimmäinen ottelu uuden kotiyleisön edessä voi olla luvassa jo lauantaina.
LUE MYÖS:
- Liigan supertähti romahti – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Liiga-seura iski – vahvistus Pohjois-Amerikasta!
- IL: Petri Matikaisen sopimus päättyy – ensi kauden joukkue paljastui!
- Liiga-seuran hyökkäyksestä putosi tärkeä palanen – ei pelaa enää tänä vuonna
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonne Virtanen on lyönyt Olli Jokiselle luun kurkkuun
- Leijonien tähtihyökkääjälle karmea takaisku – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- SaiPalle ankea takaisku – kahden tärkeän pelaajan poissaolot venyvät
- Suomalainen NHL-lupaus hirmuiskussa – iski hattutempun ja nousi pörssiykköseksi
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Jokerit rysäytti maalivahtiuutisia!
- Patrik Laine venäläispelaajien seurassa – nyt agentti avaa tilanteen
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä
- MTV: HIFK reagoi – uusi hankinta tähtäimessä!