MTV Urheilu: Karri Kiveltä ankaraa kritiikkiä Liigan otteluohjelmalle: ”Viedään se isoin ydin”
Liigan otteluohjelma on herättänyt ihmettelyä viime vuosien aikana. Samaa se on aiheuttanut myös ennen tulevan kauden alkua.
Kiekko-Espoon paluun myötä Liiga on laajentunut 16 joukkueen sarjaksi. Avauskierros pelataan 10. syyskuuta, jolloin on luvassa seitsemän ottelun kattaus. Tällöin kaikki joukkueet eivät siis vielä pelaa ja sen myötä joukkueiden ottelumääriin tulee heti alussa eroja.
Esimerkiksi SaiPa pelaa kahdeksaan päivään neljä ensimmäistä otteluaan ennen kuin Ilves on edes avannut omalta osaltaan kautta. Ilveksellä on edessä CHL-otteluita ja Liiga-kautensa se avaa vasta viikkoa myöhemmin kuin muut.
Lisäksi HPK pelaa ensi lauantaina kauden kolmannen ottelunsa Porissa Ässiä vastaan, jolle ottelu on vasta ensimmäinen. JYP pelaa kolme kotiottelua kahteen ensimmäiseen viikkoon ja pelaa vasta sen jälkeen ensimmäisen vierasottelunsa.
Ottelumäärien raju vaihtelevuus vaikeuttaa luonnollisesti myös sarjataulukon seuraamista. MTV Urheilun asiantuntija Karri Kivi otti aiheeseen kovasanaisesti kantaa MTV:n Liigaviikko-ohjelmassa.
– Jokainen pelaaja, valmentaja, organisaatiossa työskentelevä ja fani tietää, millainen olo on maanantaisin mennä työpaikalle tai seurata peliä, kun olet viivan alla tai päällä, Kivi sanoo MTV:lle.
– Tavallaan viedään koko se isoin ydin, eli se sarjataulukko. Sehän on kaikille lätkäihmisille se, mitä koko ajan hulluna seurataan. Maksimissaan saisi olla yksi peli eroa.
Kiven mukaan tilannetta on turha selittää sillä, että joukkueet haluavat pelejä perjantaille ja lauantaille oheismyyntien vuoksi.
– Jos halutaan 16 joukkueella vetää näin paljon pelejä, silloin täytyy pelata tasaisemmin viikon aikana. Ei voi sitä kautta ahnehtia.
Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen kertoo otteluohjelman epätasaisuuteen vaikuttavan CHL:n sekä hallien varaustilanteiden. CHL:ssä mukana ovat Tappara, Ilves ja Pelicans, jotka pelaavat paljon otteluita alkukaudesta. Lisäksi jäähallien muut tapahtumat vaikuttavat myös otteluohjelman tekoon.
– Ideaalitilanne tietysti olisi, että pystyttäisiin olemaan hyvin lähellä tasapäin, mutta jääkiekkokalenteri on aika täynnä. On tietysti hyvä, että on tapahtumia ja halliyhtiöillä tuloja, mutta sitten siihen pitää sopeutua, että mennään vähän eri tahdissa.
Markkanen on sitä mieltä, että tilanteeseen on tuskin tulossa muutosta.
– Mitä enemmän pelataan areenoissa, joissa on muitakin tapahtumia, kyllä se varmasti on enemmän sääntö kuin poikkeus tänä päivänä, että näin tulee olemaan myös jatkossa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta