Liigassa rysähti valmentajapotkut!
HPK tiedottaa vapauttaneensa Maso Lehtosen päävalmentajan tehtävistä sekä Mikko Sirento-Mannisen apuvalmentajan tehtävistä.
HPK on aloittanut kauden pahasti alavireisesti, kun viiden ottelun jälkeen pisteitä on kasassa vain kaksi.
– HPK on ollut pidempään vaikeassa tilanteessa. On selvää, että olemme tehneet virheitä monella saralla. Uskomme, että päävalmentajan vaihtaminen muuttaa HPK:n kurssia. Töitä on kovasti edessä jokaisella toiminnan osa-alueella, HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson kommentoi tiedotteessa.
HPK:n uudeksi päävalmentajaksi on palkattu Leijonistakin tuttu Mikko Manner ja apuvalmentajaksi Olli Hällfors. 50-vuotias Manner on voittanut urallaan olympiakultaa, kaksi MM-kultaa sekä kolme Liigan mestaruutta. Viime kaudella Manner toimi Kärppien ja Leijonien apuvalmentajana.
– Uskomme vahvasti, että Mikko Manner on valmentaja, joka pystyy parantamaan pelillistä kurssiamme. On meidän etumme, että Mikko ja Atu Selin ovat työskennelleet yhdessä useita vuosia ja heillä on valmis yhteys. Koemme tärkeäksi, että Atu on sitoutunut jatkamaan joukkueemme apuvalmentajana ja että Aleksis Virtanen ja Markus Jokinen täydentävät omilla vastuualueillaan valmennustiimin, Källarsson kertoo.
HPK pelaa Mannerin alaisuudessa seuraavan kerran keskiviikkona TPS:n vieraana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta