Yle: Jussi Ahokasta kosiskeltiin AHL-päävalmentajan pesteihin – näin suomalaisluotsi puhuu NHL-unelmastaan
Suomalaisvalmentaja Jussi Ahokas, 43, teki vuosi sitten Kanadan juniorisarja OHL:ssä pelaavan Kitchener Rangersin kanssa 2+2-vuotisen sopimuksen. Hänellä on nyt takanaan ensimmäinen kausi päävalmentajana rapakon takana.
Ahokkaan avauskausi OHL:ssä sujui odotuksiin nähden hyvin. Kitchener Rangers oli läntisen konferenssin neljäs ja pudotuspeleissä joukkue pääsi toiselle kierrokselle. Ennen kautta joukkuetta ei odotettu sarjan kärkikahinoihin.
– Kyllä minä tyytyväinen olin. Varsinkin runkosarja meillä meni hyvin. Pudotuspeleissä hävisimme mestarille. Kaiken kaikkiaan kokemuksena olen tyytyväinen, että onneksi lähdin. Oppi kyllä paljon, Ahokas kertoo Ylelle.
Ahokkaasta tuli ensimmäinen eurooppalainen valmentaja OHL:ssä. Se toi pestiin myös lisää paineita.
– Varmasti oli, ja varmasti general managerilla oli vielä enemmän painetta, että miten homma toimii. Se oli onni, että kausi lähti yli odotusten oikeastaan, ja se antoi työrauhan. Jos olisi ollut vähän vaikeampi jakso alkuun, niin varmasti paineet olisivat myös kasvaneet.
– Tämän ensimmäisen vuoden sain aika onnellisten tähtien alla olla, kun johdimme sarjaa oikeastaan siirtorajalle asti. Myös paineen kanssa pitää osata elää.
Vahvan kautensa myötä Ahokas sai yhteydenottoja myös AHL:stä. Hän keskusteli muutamien AHL-seurojen kanssa päävalmentajan pestistä. Hän kertoo, ettei itse hakenut pesteihin, vaan seurat ottivat kontaktia häneen.
– Ei vielä ole sen aika. Vaikka minulla outti (sopimuksessa on AHL- sekä NHL-optio) onkin, niin mielestäni, kun sopimus tehdään, sitä kunnioitetaan. Sitten ensi kesänä katsotaan uudestaan, mikä on tilanne, Ahokas sanoo.
Ahokas tekee askel askeleelta töitä NHL-unelmansa eteen. Hän sai kauden jälkeen kutsun Toronto Maple Leafsin nuorten pelaajien kehitysleirille. Kyseinen matka on kuitenkin vasta alussa eikä mies mene asioiden edelle.
– Se on unelma. Ei minulla mikään kiire tai pakko sinne ole. Tuo on kuitenkin se reitti, jos sinne haluaa eurooppalaisena valmentajana, jolla ei ole pelaajataustaa.
– Totta kai pitää olla pätevä ja osaava, mutta jos sinulla ei ole ihmisuhteita etkä tunne ihmisiä, niin ei tuonne pääse. Tietenkin pitää näyttää, että osaa valmentaa. Itse pitää tehdä kovasti hommia, valmentaa hyvin ja samalla tutustua ihmisiin, että voi jossain vaiheessa saada jalkaa oven väliin, Ahokas päättää.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä