TPS kiinnitti järkälemäisen maajoukkuepuolustajan: ”Esimerkillinen tyyppi kaikin puolin”
TPS on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen tanskalaispuolustaja Oliver Lauridsenin kanssa.
Lauridsen, 35, siirtyi TPS:n riveihin viime kaudeksi Ruotsista. Hän kirjasi 57 Liigan runkosarjaotteluun tehopisteet 3+6. Pudotuspeleissä hän iski kahdeksaan otteluun yhden maalin.
– Vuosi lisää TPS:ssä tuntuu uskomattoman hyvältä. Minä ja perheeni viihdymme erittäin hyvin Turussa. Meillä oli melko vaihteleva kausi viime vuonna. Loppua kohden ja pudotuspeleissä näytimme mielestäni, miten laadukas joukkue pystymme olemaan. Siksi odotan innolla ja positiivisin mielin tulevaa kautta. Viime kauden päätöksen jälkeen olen nälkäinen aloittamaan uudelleen ja rakentamaan joukkuetta eteenpäin. Olemme luoneet perustan ja tiedämme, kuinka hyviä voimme olla – se on tärkeää, Lauridsen sanoo TPS:n tiedotteessa.
TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio hehkuttaa Lauridsenin jatkosopimusta.
– Todella esimerkillinen tyyppi kaikin puolin ja jäällä erilainen pelaaja – ja niitäkin pitää olla. Sellainen joukkue ei voita minun mielestä, missä kaikki ovat samanlaisia pelaajia – sellainen joukkue harvoin voittaa. Maailmassa on paljon isoja pakkeja, jotka eivät ole ilkeitä vaan nallekarhuja. Hän ei ole sellainen, vaan laittaa kroppaa likoon, blokkaa valtavan määrän kiekkoja ja voittaa kaksinkamppailuja. Hän on sellainen ikävä pelaaja kohdata. Ollaan enemmän kuin iloisia, että hän on meidän paidassa eikä muualla, Kallio kiteyttää.
Isokokoinen (197cm / 108kg) Lauridsen on tuttu myös Jokerien paidasta, jossa hän pelasi KHL:ää vuosina 2016-2020. Tanskan maajoukkueessa Lauridsen on pelannut 11 kertaa MM-kisoissa sekä kerran olympialaisissa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
