Leijonilta heikko päätös MM-kisojen alkusarjassa – Mikael Granlund lensi suihkuun!
Suomen viimeinen ja Leijonien kannalta merkityksetön MM-kisojen alkusarjaottelu Sveitsiä vastaan jätti paljon parannettavaa torstaiseen puolivälierään Ruotsia vastaan.
Lohkon kakkospaikasta pelannut Sveitsi oli vahvempi ja vei ottelun nimiinsä maalein 3-1.
Käkikellomaa aloitti maalinteon toisen erän kuudennella minuutilla, kun NHL-tähti Kevin Fiala harhautti Leijonien maalilla torjuneen Harri Säterin ja iski Sveitsin 1-0-osuman. Andrea Glauser lisäsi Sveitsin johdon 2-0:aan vajaat kaksi minuuttia myöhemmin.
Leijonat onnistui erän lopulla ylivoimalla, kun tuhlaripoikana ylivoimapelissä tähän asti kunnostautunut Jere Innala tälläsi Mikael Granlundin poikittaissyötön komeasti Sveitsin etuyläkulmaan.
Kolmannessa erässä Fiala naulasi Sveitsin 3-1-osuman. Mikael Granlundin suihkukomennus kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä ratkaisi ottelun lopullisesti Sveitsin eduksi.
Leijonat kohtaa torstain puolivälierässä Ruotsin. Sveitsille voitto tarkoitti samalla sitä, että se kohtaa puolivälierässään Yhdysvaltojen sijaan Saksan.
LUE MYÖS:
- NHL:ssä kävi kylmät kuudelle suomalaiselle – 448 ottelun mieskään ei säästynyt
- NHL:n vapailta markkinoilta lähti yksi kovimmista nimistä
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Jokereissa jysähti: Tomek Valtonen ulos – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”