Jukurit vahvistuu amerikkalaisella pistelingolla: ”Luisteluvoimainen ja periksiantamaton”

Jukurit on hankkinut kaksi uutta vahvistusta hyökkäykseensä. Hyökkääjät Severi Immonen, 23, ja Alex Berardinelli, 28, siirtyvät uusina kasvoina Mikkeliin. Immosen sopimus on kaksivuotinen, kun taas Berardinellin diili on 1+1-mallinen.
Immonen on kiekkoillut viime kaudet kasvattajaseurassaan KalPassa. Päättyneellä kaudella hän pelasi 30 Liiga-ottelua tehoin 1+5=6.
– Severi on KalPan juniorimyllyn ja Leijonien juniorimaajoukkuepolun läpikäynyt lupaava hyökkääjä, joka on nuoresta iästään huolimatta jo kohtuullisen kokenut peluri Liigassa. Hän on työteliäs ja luisteluvoimainen pelaaja ja tulee täydentämään meidän joukkuetta mainiosti, kommentoi Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen.
Berardinelli puolestaan pelasi päättyneellä kaudella Mestis-seura IPK:ssa. Hän iski runkosarjassa 48 otteluun kovat tehot 28+25=53.
– Alex on Suomessa vielä tuntematon nimi, mutta hän omaa vahvan yliopistotaustan ja kerännyt sieltä runsaasti kokemusta. Pelaajana hän on luisteluvoimainen ja periksiantamaton, joka ei kaihda kamppailuja. Viime kaudella hän osoitti Iisalmessa, että hän pystyy tekemään myös tulosta, ja sitä samaa odotamme häneltä myös Jukureissa, Hakkarainen sanoo.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä