HIFK:sta tuttu MM-puolustaja palaa Liigaan!
HIFK:ssa toissakaudella pelannut Norjan maajoukkuepuolustaja Christian Kåsastul siirtyy KooKoon paitaan. Kouvolalaisseura tiedottaa miehen sopimuksen olevan 1+1-vuotinen.
27-vuotias Kåsastul teki kaudella 2022-23 HIFK:n paidassa 33 runkosarjaottelussa tehopisteet 1+9=10 ja 12 pudotuspeliottelussa pisteet 0+3. Puolustussuuntaan luotettavan norjalaisen teholukema oli runkosarjassa komea +15.
– Christian on vahva kamppailija ja hyvä puolustava puolustaja. Hän antaa joukkueelleen 100% jokaisessa vaihdossa ja uskon, että kannattajamme tulevat pitämään myös hänestä, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi tiedotteeessa
Tällä sesongilla Kåsastul pelasi monikansallisessa ICEHL-sarjassa itävaltalaisen HC Pusteralin riveissä. Hän teki 41 runkosarjaottelussa pisteet 3+7=10 ja 13 pudotuspeliottelussa pisteet 1+3=4.
– Minulla oli ihan hyvä kausi, mutta kiekko oli Itävallassa hieman erilaista kuin se, mihin olen tottunut. Taaksepäin katsoessani täytyy todeta, että se oli hyvä kokemus ja olen iloinen, että sain mahdollisuuden pelata myös ICEHL-sarjaa, Kåsastul kuvailee.
Kåsastul on tällä hetkellä Norjan maajoukkueen mukana MM-leirityksellä. Hän on pelannut urallaan neljät MM-kisat.
LUE MYÖS:
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä