HIFK-fanit lyttäsivät Ville Peltosen puheen: ”Toiveissa on, että tämä oli viimeinen kerta”

HIFK:n kausi päättyi puolivälieriin. Pelicans vei paikan mitalipeleissä tiukassa seitsemännessä ottelussa numeroin 4-3.
Ottelusarjan jälkeen päävalmentaja Ville Peltonen piti harvinaisen puheenvuoron lehdistötilaisuudessa.
– Haluan kiittää meidän oikeasti aitoja kannattajia siitä valtavasta tuesta, mitä he ovat meille antaneet. He ovat ansainneet paikkansa juhlista, kun seura joskus menestyy. Sitten on kauhean paljon muutakin. Pudotuspelisarjan kesken… aika röyhkeää toimintaa, vielä kun ottelu on ikään kuin kesken. Peltonen sanoi.
Nyt HIFK:n kannattajayhdistys Kamraatit on kommentoinut Peltosen lausuntoa.
– Tähän lehdistötilaisuuteen palataksemme: Joukkueen päävalmentaja ei päätä ketkä ovat ”niitä oikeita faneja jotka sitten ansaitsevat juhlia kun mestaruus voitetaan”, Kamraatit kirjoittaa X:ssä.
– Harmituksen ymmärtää, mutta toiveissa on, että tämä oli viimeinen kerta.
Viime kaudella HIFK sijoittui neljänneksi, kun joukkue hävisi prossiottelun Ilvekselle. Päävalmentajan sopimus kestää vuoteen 2026 saakka.
Ke 3.4. kello 17.09: Uutista päivitetty. HIFK jäi viime kaudelle neljänneksi, eikä voittanut pronssiottelua, kuten artikkelissa aiemmin kerrottiin.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- SM-liigan karsinnoissa jysähti kriittinen pelikielto
- Mestiksen finaaleissa jättiyllätys!
- Ilves murjoi Tapparan Liigassa – SaiPa ryösti HIFK:n kotiedun
- MM-kisoihin valtava pettymys? Supertähti jäämässä ulos
- Leijonista tuttu kolmikko vapaille markkinoille – perinteikäs seura putosi SHL:stä
- HIFK:n Leo Komarovista iso uutinen
- Perinteikäs jääkiekko-ohjelma loppuu – IS: Timo Soini tyrmistyi
- Henrik Borgström ilmoittaa: Joukkue vaihtuu!
- Liigan mestarisuosikki sai jättivahvistuksen!
- Urheilucast paljasti: Ilves saa hurjan vahvistuksen, jos Jukureille käy kylmät!
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaisen pöydälle iskettiin järisyttävä tarjous – ”Nyt hatusta kiinni”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Urheilucast: Henrik Haapala neuvottelee kahden Liigan suurseuran kanssa – Ilveksen tarjous ei päätä huimaa
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Pelaajat laittoivat Liigan areenat paremmuusjärjestykseen – näin kävi
- Järkyttävä kolaus: Kaksi NHL:n suurinta megatähteä sivuun
- AL: Liiga-tykki Leevi Tukiainen vaihtaa kilpailijan leiriin
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- MTV Urheilu: Jokerit joutuu lähtemään Nordikselta – uusi areena selvisi
- Ruben Rafkin vaihtaa seuraa