Mitalipelit kutsuu! Nuoret Leijonat etenee neljän parhaan joukkoon todellisen trillerin jälkeen

Nuoret Leijonat jatkaa pelejään alle 20-vuotiaiden MM-kisojen välierissä. Joukkue kukisti Slovakian puolivälieräottelussa lukemin 4-3 jatkoajan jälkeen.
Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla, kun Adam Sykora vei Slovakian johtoon. Maali syntyi lähes samoihin aikoihin kun erä päättyi ja videotarkistuksen jälkeen tuomaristo hyväksyi osuman.
Toisessa erässä Suomi kampesi pelissä tasoihin, kun Tommi Männistö latasi Nuorten Leijonien avausmaalin. Päätöserä sai puolestaan suomalaisittain loistavan alun, kun Lenni Hämeenaho vei ainoastaan 36 sekunnin pelin jälkeen Nuoret Leijonat ensimmäistä kertaa johtoon. Slovakia ei lannistunut tappioasemasta, vaan taisteli Dalibor Dvorskyn johdolla pelin tasoihin.
Suomi iski makoisaan paikkaan uudelleen johtomaalin, kun Aleksanteri Kaskimäki latasi Nuoret Leijonat 3-2-johtoon ajassa 58:26. Slovakia lähti hakemaan vielä tasoitusta ilman maalivahtia ja onnistuikin siinä ajassa 59:16, kun Filip Mesar tinttasi kiekon verkon perukoille.
Ottelu eteni jatkoajalle, jonka ratkaisijaksi nousi Nuorten Leijonien kapteeni Jere Lassila vain 24 sekunnin pelin jälkeen. Näin ollen Suomi jatkaa turnausurakkaansa mitalipeleissä, kun taas Slovakian turnaus päättyy tähän.
Suomen maalilla Niklas Kokko kirjautti 27 torjuntaa. Slovakialaisvahti Adam Gajan torjui puolestaan 24 kiekkoa.
Nuorten Leijonien turnaus jatkuu torstaina välierissä. Vastustaja ei ole toistaiseksi tiedossa, sillä muut puolivälieräottelut ovat vielä pelaamatta.
Näet ottelun maalikoosteen alta tai täältä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Urheilucast: Micke-Max Åsten vaihtamassa uuteen joukkueeseen!
- Urheilucast: Ilves ryöväsi toisen Liiga-seuran tehomiehen – kaksi hyökkääjää loikkaa kilpailijan leiriin
- Leijonille järkälemäinen vahvistus NHL:stä!
- Oho! HPK julkaisi kerralla kuusi jatkosopimusta – ja lisää on luvassa
- Jokerit-omistajalta kannanotto kabinettinousun puolesta: ”Kaikki tietävät mikä on oikea ratkaisu”
- Hämeenlinnassa puhaltavat muutoksen tuulet: nämä 11 pelaajaa jättävät HPK:n
- Raju väite NHL:n kulisseista: Suomalaistähti haluaa vaihtaa joukkuetta
- KalPa haki vierasryöstön Lappeenrannasta – tasoitti Liigan finaalisarjan
- Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa
- Leijonat karsi MM-leiriryhmäänsä – 7 pelaajaa ulos joukkueesta
- MTV: NHL:ssä pelannut suomalainen siirtyy Liigaan!
- Kärpiltä hirmukaappaus: Liigan supertähti haaviin!
- Huipputehot Ruotsissa takonut suomalaishyökkääjä palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Jyrki Jokipakka vaihtaa maisemaa – iso Liiga-siirto vireillä!
- Lehti: TPS:n tähtihankinta paljastui flopiksi – tässä miehen uusi osoite!
- Suomalainen huippuvahti: Ura ohi!
- Lehtitieto: Yli 600 SHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Lähde: Kolossimainen puolustaja siirtyy Liigaan!
- Leijonat vahvistuu – NHL-järkäle lähtee MM-kisoihin!
- Lähde: Colorado jää taakse – kultaleijona palaamassa Eurooppaan