Jääkiekkoliitto vahvisti MTV:lle: Tapparan huippulupausta ei valita nuorten MM-kisoihin
Topi Rönniä ei valita Suomen alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen, uutisoi MTV Urheilu.
Tapparaa seuratasolla edustava Rönni, 19, on tällä hetkellä syytettynä raiskauksesta, eikä maajoukkuetoimintaa osallistuminen ole täten mahdollista.
– Rikosoikeudellisen prosessin ollessa käynnissä rikoksesta epäilty henkilö ei voi osallistua maajoukkuetoimintaan, mikäli rikosepäilyssä on kyse toisen henkilökohtaista koskemattomuutta tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta vakavasti loukkaavasta menettelystä taikka muusta erityisen vakavasta rikosasiasta, joista todennäköisesti tuomittaisiin vankeusrangaistus siinä tapauksessa, että menettely luettaisiin henkilön syyksi, Suomen Jääkiekkoliiton viestintäjohtaja Henna Malmberg kertoo MTV Urheilulle.
Malmbergin mukaan pelaaja voi osallistua maajoukkueen toimintaan, mikäli hänet todetaan tuomioistuimen päätöksellä syyttömäksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ”niin kauan kuin kyseinen lopputulema on voimassa”.
– Näillä periaatteilla Jääkiekkoliitto haluaa vaikuttaa siihen, että potentiaalisesti maajoukkuetoimintaan osallistuvat pelaajat ja muut henkilöt ymmärtävät toimintaan liittyvän julkisuuden ja sen, että esimerkiksi maajoukkuetoimintaan osallistuvat pelaajat ovat monille nuoremmille pelaajille, urheilijoille ja yleisemminkin nuorille esikuvia.
– Liitto toivoo, että nämä periaatteet vaikuttavat myös ennaltaehkäisevästi pelaajien ei-toivotunlaisen käyttäytymiseen, Malmberg kertoo.
Rönnin syytettä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa maaliskuussa. Nuorten MM-kilpailut käynnistyvät Ruotsissa 26. joulukuuta. Voit tutustua U20-MM-kisoihin tarkemmin painamalla tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-tähti loukkaantui olympialaisissa – kausi ohi!
- USA:n tähti: ”Olemme osa historiaa, kukaan ei vie tätä pois!”
- Donald Trump soitti USA:n pelaajille – hämmentävä reaktio
- Olympiafinaalissa mieletön loppu: ”Näin hampaita jäällä ja mietin: ’Ei kai taas!'”
- USA:n mestareilta liikuttava ele traagisesti menehtyneen Johnny Gaudreaun muistolle
- Donald Trump reagoi heti – kommentoi USA:n olympiakultaa
- Tässä on olympialaisten tähdistökentällinen sekä MVP
- USA juhlii olympiakultaa – Kanada kaatui jatkoaikatrillerissä
- Jukurit-järkäle lähtee – siirtyy Saksan huippuseuraan
- Connor McDavid asuu olympialaisissa kattohuoneistossa – järisyttävä hintalappu!
- Urheilucastin väite: Harri Pesonen neuvottelee Liiga-siirrosta: ”Löytämässä yhteisen sävelen”
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- Paljastus: useat Liiga-seurat jahtaavat SHL:n suomalaispyssyä
- Kristian Tanus jättää Tapparan – tässä uusi seura
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Liiga-seura metsästää vahvistusta: ”Puhelimet käy kuumana”
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!
- AL: Ilves menettää nuoren puolustajalupauksensa – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Kanadalainen pistetykki suuntaa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!