Jukka Jalonen järkyttyi Sanni Hakalan halvaantumisesta – ”Vähän pelottaa oman lapsen puolesta”

HELSINKI. Urheilua seuraavat suomalaiset ovat yksissä tuumin järkyttyneet Sanni Hakalan halvaantumiseen johtaneesta tapaturmasta.
Hakala liukui pää edellä päin tolppaa ja halvaantui rinnasta alaspäin.
– Erittäin järkyttävä juttu. Hiljaiseksi vetää, kuten varmaan kaikki jääkiekkoihmiset ja ylipäätäänkin. Jos urheilussa, tavallaan harrastuksessa, loukkaantuu niin, että halvaantuu, niin onhan se aika järkyttävä homma, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi mediatilaisuudessa.
– Ainahan sitä toivoo, että olisi jotain toivoa, että voisi kävellä joskus myöhemmin, mutta en tiedä tarkemmin.
Jalosen mukaan ulkopuolista tukea tarvittaneen kuntoutukseen.
– Tiedän, että naiskiekkoilijoiden vakuutukset eivät ole kovin hääppöiset. Liiton puolelta varmaan jotain tukea tarvitaan siihen kuntoutukseen. Olen ymmärtänyt, että jotain apua tarvittaessa löytyy.
Jalonen myös sanoi suoraan, että nähdynlaiset tapaukset vaikuttavat myös omaan perheeseen.
– Kyllä kuolemantapaukset ja halvaantumiset panevat miettimään, välillä vähän pelottaakin. Ei sitä voi kieltää. Minunkin poikani on aika monta kertaa loukkaantunut. Kyllä se aina mielen aika apeaksi vetää.
Jääkiekkoliiton viestintäjohtaja Henna Malmberg vahvisti samassa tilaisuudessa SuomiKiekolle, että Hakalalle osoitettavan tuen antamista ja muotoja ”selvitetään parhaillaan”.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin