Ei hyvältä näytä! Kärpät on romahtanut pohjille – SaiPakin edellä yhdessä tilastossa

Kärpät löytyy Liigan sarjataulukosta viidenneltä sijalla, mutta nykyisellä tahdilla oululaisseura löytyy pian huomattavasti heikommalta sijalta.
Päävalmentaja Lauri Marjamäen Kärpät on nimittäin tällä hetkellä yksi sarjan heikoimmista joukkueista. Oululaiset ovat viiden ja kymmenen viime ottelun kuntopuntareissa toiseksi viimeisellä sijalla. Takaa löytyy vain SaiPa.
Oululaisseura on voittanut viidestä viime ottelustaan vain yhden, eikä maalierokaan ole komeaa luettavaa. Kärpät on tehnyt viiteen otteluun vain yhdeksän maalia, kun taas omissa on soinut enemmän kuin millään muulla joukkueella – peräti 21 kertaa.
Mikäli Kärpät ei saa kurssiaan pian käännettyä, niin joukkue voi romahtaa nopeastikin jopa pudotuspeliviivan tuntumaan, koska Liigan keskikasti on tällä hetkellä todella tasainen. Kärpillä on tällä hetkellä kasassa 46 pistettä, kun taas esimerkiksi kymmenentenä olevalla JYPillä on 42 pistettä. Jyväskyläläisillä on myös kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
# | Joukkue | O | 3p | 2p | 1p | 0p | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Tappara TAP | 60 | 34 | 8 | 5 | 13 | 200-141 | 123 |
2 | Ilves ILV | 60 | 33 | 7 | 7 | 13 | 197-144 | 120 |
3 | Pelicans PEL | 60 | 31 | 4 | 8 | 17 | 177-147 | 109 |
4 | Kärpät KÄR | 60 | 28 | 8 | 6 | 18 | 174-147 | 106 |
5 | Jukurit JUK | 60 | 30 | 3 | 7 | 20 | 197-147 | 103 |
6 | HIFK IFK | 60 | 26 | 7 | 11 | 16 | 179-139 | 103 |
7 | KalPa KAL | 60 | 25 | 6 | 7 | 22 | 169-156 | 94 |
8 | Lukko LUK | 60 | 22 | 10 | 6 | 22 | 157-160 | 92 |
9 | TPS | 60 | 17 | 14 | 5 | 24 | 150-166 | 84 |
10 | Sport VAA | 60 | 21 | 5 | 10 | 24 | 155-174 | 83 |
11 | Ässät ÄSS | 60 | 19 | 7 | 10 | 24 | 136-144 | 81 |
12 | KooKoo KOO | 60 | 17 | 11 | 6 | 26 | 175-178 | 79 |
13 | JYP | 60 | 16 | 7 | 7 | 30 | 152-196 | 69 |
14 | HPK | 60 | 15 | 4 | 6 | 35 | 111-184 | 59 |
15 | SaiPa SAI | 60 | 5 | 10 | 10 | 35 | 125-231 | 45 |
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Patrik Laineelta kova mielipide menneestä kaudesta MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Detroit vahvisti puolustustaan 900 NHL-ottelun konkarilla
- TPS:n ja Ässien harjoitusottelussa kiehahti – kaikki käynnistyi huippulupauksen sikailusta
- NHL-tähti jäi ulos olympialeiriltä – on somessa yhtä kysymysmerkkiä
- Ilvekseltä karu tiedote
- TPS: Tähtihankinnasta joukkueen uusi kapteeni
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Dallas Stars: Järkälemäinen hankinta
- IL: Täällä Jokerit pelaa alkavalla kaudella!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Toimittaja: NHL:ssä voi pian jysähtää iso suomalaiskauppa!
- Ilvekseltä karu tiedote
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa