Raiskauksesta epäilty Tapparan Topi Rönni, 19, palaa takaisin joukkueensa toimintaan, tamperelaisseura kertoo verkkosivuillaan.

Vuonna 2021 tapahtuneesta raiskauksesta syytetty Rönnin oikeuskäsittely on edessä vasta 12. maaliskuuta ensi vuoden puolella.

– Rönnin osallistumisesta joukkueen kokoonpanoon tulevissa peleissä päättää normaalin käytännön mukaisesti päävalmentaja, Tapparan kotisivuilla ilmoitetaan.

– On hyvä muistaa, että Suomessa tuomiovalta on oikeuslaitoksella ja syyttömyysolettama on oleellinen osa sekä ihmisoikeuksia että suomalaisia oikeusperiaatteita. Annamme nyt oikeuslaitoksen tehdä työnsä rauhassa, seuraa pyörittävän Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro perustelee Rönnin paluuta joukkueeseen.

– Työlainsäädännön näkökulmasta tilanne on yksiselitteinen: rikosepäily ei ole syy työsuhteen purkamiseen tai työntekijän siirtämiseen syrjään. Suhtaudumme rikosepäilyyn vakavasti, mutta odotamme oikeuskäsittelyä ja arvioimme pelaajan asemaa vasta sen jälkeen. Seura on työnantaja ja toimii työlainsäädännön mukaisesti, seurapomo jatkaa.