MTV Urheilu: Risto Dufva muisteli Kärpistä saamiaan potkuja: ”Erikoisimpia, mitä voi olla”

Valmennusuransa tähän kauteen päättävä Sportin pääkäskijä Risto Dufva, 60, vieraili valmentajan roolissa viimeistä kertaa Oulussa lauantaina, ainakin runkosarjan osalta. Kärpät voitti Sportin lauantain kamppailussa 5-2.
– Olen varmaan 50 kertaa käynyt täällä eri joukkueiden kanssa ”pellaamassa”, sarjapelejä ja harjoituspelejä ja playoff-pelejä, mutta tämä oli viimeinen kerta, Dufva kertoi MTV Urheilun mukaan.
Pitkällä valmentajan urallaan Dufva on luotsannut lukuisia eri seuroja eri sarjatasoilla. Dufvalta löytyy kokemusta myöskin Kärppien peräsimestä. Hän valmensi oululaisseuraa kaudella 1997-98, kun joukkue pelasi silloisessa I-divisioonassa. Dufvan valmennusura oli tuolloin alkutaipaleella.
– Olin Juha Junnon ensimmäinen värväys. Siitä olen kiitollinen Juhalle, että antoi mahdollisuuden, mutta olin silloin väärä mies tänne, Dufva sanoi.
Kärpät tavoitteli tuolla kaudella nousua Liigaan. Dufvan pesti Kärpissä päättyi kuitenkin ennen aikojaan, kun hän sai potkut kesken pudotuspelien.
– Se on erikoisimpia, mitä voi olla. Mielestäni siinä seurajohdolla loppui vähän pelimerkit. Playoff-sarjoihin kuuluu, että voi olla tappiolla ja vielä kuitenkin voittaa, Dufva toteaa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa